Kiireinen helmikuu, rauhallisen tammikuun jälkeen.

Hei,

tammikuussa oli sen verran hiljaista, ettei oikein tuo runosuoni sykkinyt. Yliopistolla ei oikeastaan ollut kuin dissektioita (joista ei saa kirjoittaa) ja muutama satunnainen luento, kun minulta jäi se ruotsi sitten ensi vuoteen. Heti kuun alusta alkoikin sitten tapahtua, ensimmäisenä päivänä oli joulukuulta rästiin jäänyt elinanatomian tentti. Ja se meni läpi, muutamalla pisteellä. Samapa tuo, nyt se on suoritettu ja siitä nopat (opintopisteet) kerätty talteen.

Samalla hain tänään uuden asunnon avaimet Kuopakselta. Pääsen vihdoin pois tästä solusta ja asumaan ihan kuten ”oikeat” ihmiset xD Kerron tarkemmat syyt riemuuni, vaikkapa seuraavassa kirjoituksessa. Neulamäki säilyy edelleen kotina, mutta uusi kämppä on lähempänä yliopistoa ja siten myös prismaa ja samalla kaikkea muutakin 😀 Ja omaa tilaa on enemmän kuin 12 neliötä, ainakin toivottavasti 🙂

Tällä viikolla pitäisi vielä palauttaa epidemiologian työkirja, tehdä dissektioiden tentti, käydä haalarikastajaisissa, lähteä Helsinkiin ystävän polttareihin ja samalla pakata tavarat muuttoa varten valmiiksi. Minun on pakko olla hieman masokisti, että järjestän itselleni aina näin jäätävät aikataulut. Mutta minkäs ihminen luonteelleen mahtaa 🙂 Kirjoitetaan nyt ensin tämä valmiiksi ja keskitytään sitten seuraavaan ongelmaan.

Mikä se sitten ikinä onkaan.

Tajusin tuossa pari päivää sitten, etten ole kunnolla kiittänyt ystävääni. Häntä joka minut tänne innoitti ja jaksoi kannustaa hakuprosessin aikana. Tajusin myös, että hän on lapsuudesta asti pitänyt puoliani ja koittanut opettaa sekä kannustaa parhaansa mukaan. Tälläisiä ystäviä tulee harvoin vastaan, täytynee siis kiittää ja kertoa fiilikset kun tapaan hänet seuraavan kerran. Ja jos tunsit piston tuossa rinnan korkeudella ja hiukan keskilinjasta vasemmalla, niin tee sinä samoin ja pidä kiinni tälläisistä ystävistä.

Tai mene lääkäriin, voi olla sydänkohtaus. Sun päätös.

– Henkka

Ps. ahdistaako raksalla ? Haetuin linkki, jolla blogia on luettu; ”en halua enää töihin raksalle”