Auringosta Hyvinkäälle josta Manseen

Terve,

se olisi nyt toisen kerran preklinikka taputeltuna, sain jopa Kelalle opintopisteet täyteen joillain ihmeen kaupalla. Nyt olisi kasassa 196,5 opintopistettä neljältä vuodelta ja vielä neljä vuotta jäljellä. Kesä kuitenkin menee kuten edellinenkin, tosin paljon vähemmän tulen istumaan tuolla terveyskeskuksen kellarissa. Aineiston kerääminen arkistoista on saatu valmiiksi ja seuraavana on kirjallisuuden etsiminen, taustatyö, aineiston muokkaaminen ja jossain vaiheessa ehkä pääsisi jo kirjoittamaan. Täytyy kesällä tehdä niin paljon kuin ehtii, koska klinikassa ei välttämättä ole aikaa näin runsaasti. Tosin sekin selviää vasta, kun saamme ryhmäjaot kursseille.

Lääkikseen ja hampaalle hakeville tuli iloisia yllätyksiä vähän aika sitten, kun päätettiin tuosta 2020 muutoksesta. Yli puolet suoraan papereilla sisään ja loput valintakokeella. Samalla yo-kirjotusten uusintojen rajoitus ilmeisesti poistettiin, joten niitä voi käydä tekemässä kaksi kertaa vuodessa. Valintakoe kuitenkin on vain kerran vuodessa. Eli nyt vaan kirjotuksiin valmentavalle kurssille ja nostamaan ne E:t L:ksi.

Ja syksyllä tulevat fuksit on ihan hukassa, koska ovat ensimmäinen vuosikurssi joilla on täysin eri curriculum kuin meillä muilla. Puheiden perusteella tänne siis tulee joku problem-based malli käyttöön, ilmeisesti kuten Tampereella. En tiedä miten se toimii, enkä tiedä tietävätkö uudet tutoritkaan. Fukseilla on varmana kivaa, kun kukaan ei tiedä mitään kursseista, tenteistä, pakollisista luennoista jne. Ja ensimmäiset pari vuosikurssia ovat aina se pahin, koska kaikki virheet huomataan vasta homman edetessä. Sekä samalla meidät pakotettiin käyttämään Yammeria, tuota paskaa facebook-kopiota kaikkeen tiedotukseen.

Muutos ja kehitys on hyvästä, mutta asioiden muuttaminen vain muuttamisen takia on järjetöntä. Tämä nyt on huomattu jo nykyisen hallituksen toiminnassa, vaikka asiantuntijat, perustuslakivaliokunta ja korkein oikeus on sitä mieltä, ettei Sote-uudistusta voida tälläisenään hyväksyä, niin silti huudetaan vaan että väkisin viedään läpi tai edustajat ei pääse kesätauolle. Luoja mitä paskaa. No eipä ole eka eikä varmaan viimeinen kerta. Täytyy vaan toivoa, että kansalaiset on viisaampia ensi vaaleissa.

Mutta siis mites me nyt politiikkaan eksyttiin 😀

Kesä, niin joo kesäloma. Ensin olin Espanjassa viikon, sitten neljä päivää Rockfesteillä Hyvinkäällä ja tänään alkaa viiden päivän tanssileiri Tampereella. Rockfest oli paras festari tähän mennessä ja paras esiintyjä joko Turmion Kätilöt tai Stone Sour. A7X oli myös tosi hyvä, mutta a little piece of heavenin puuttuminen ärsytti. Hollywood Undead oli mielestäni festareiden suurin yllättäjä ja taidan muutaman kappaleen lisätä omalle listalle. Monta tosi hienoa esitystä ja hyvää bändiä, ensi vuonna uudestaan. Espanjassa ei mitään uutta, rusketuksen alta paljastui vitiligo-ihomuutoksia.

Siis Finnfest alkaa tänään Tampereella iltabileillä ja sitten on kolme päivää tiivistä treenaamista, kisaamista sekä yhdessäoloa, maanantaina päättyy saunabileisiin. Ja torstaina sitten mennäänkin jo juhannusmökille 😀 Kiirusta pitää, onneksi tutkimushommat voi tehdä tästä eteenpäin etänä.

Nauttikaa kesästä

-Henkka