Kokeesta lähtiessä fiilikset oli hyvät ja kaikki sujui smoothisti. Ensimmäinen kolme kuukautta kestävä kesälomani sitten yläasteen, oli vihdoin alkanut ja ainoa tavoiteeni oli lukea vähän ruotsia syksyn kurssia varten. Noh tulihan siinä kesällä tehtyä kaikkea muutakin kivaa, mutta heinäkuun kynnyksellä postimies kävi laatikolla. Ja jätti sinne jotain mitä kukaan hakija ei toivo. Oli pieni kirje yliopistolta, tiesin heti että vituiks män tää homma. Hetken itseäni keräiltyä ja muutaman nielaisun jälkeen kirje auki ja tutkimaan. 1.25 pistettä rajasta. Perkele! ajattelin mielessäni, mutta ensimmäisen kerran oli järkevä mahdollisuus pyytää oikaisua kokeen tarkistukseen. Ei muutakuin kopiota hakemaan ja syynäämään, mistä voisin saada lisäpojoja. Siinä sitten jonkun näköinen vastine kyhättiin ja pistettiin menemään. Eipä tuottanut tulosta, mutta sain todella tarkat analyysin siitä, miksi en ole saanut pisteitä ja mistä olen saanut. Kiitti siitä, vituttaa silti 🙂
Kesä meni rakennustöitä sukulaisille tekiessä, aurinkoa ottaen, saunoen yms. tekemällä kaikkea kivaa mitä maalla voi tehdä kesällä 😉
Kesän lopulla olin jo henkisesti valmistautunut siihen, että syksyllä opinnot jatkuu ja etten enää hakisi uudelleen yleiselle, panostaisin kunnolla toisen vuoden opintoihin ja päätin liittyä samalla jousiammuntaseuraankin. Valittiin kyseisessä seurassa myös hallitukseen syyskokouksessa. Uusien fuksien kanssa tuli jonkun verran reivattua alkubileissä ja syksy meni muutenkin vauhdilla. Muutama iso elämänmuutoskin siinä kävi ja tuli sitten muutettua takaisin soluun, eikä vieläkään tullut lähtöä nepalista. Talviloma läheni pikkuhiljaa ja lomalle valmistautuessa, sama ystäväni joka alunperin houkutteli Kuopioon ja lääkiksen tielle kysyi että: ”Kai sä vielä haet, kun viimeksi oli niin lähellä ? Tällä kertaa se menee helposti.” Noh nokkelana aattelin, että jos pääsen vielä takuulla valmennuskurssille niin sitten voin harkita. Vähän jo odottelin vastausta, etten olisi enää päässyt uudelleen kurssille. (Iso kiitos siitä, että jaksoit kannustaa, kun oma usko koetuksella!)
No perkele niinhän siinä taas kävi, pääsin kurssille takuun piirissä ja uusi rumba oli valmis alkaakseen. Kiitos tästä kurssipäällikölle, perkele 😀 Niinpä jälleen kaikki harrastukset jäähylle, tiesin jo sisimmässä, että edessä olisi elämäni henkisesti kovin kevät.
Keväällä olisi edessä 34,5 opintopistettä hampaan opintoja ja päälle vielä pääsykoeluvut. Klinikkakynnys hampaalla hönkäilee niskaan ja kaikki on päästävä läpi, mikäli klinikkaan halajaa syksyllä, jos meneekin pääsykoe penkin alle. Mieluummin olisin ollut töissä samaan aikaan ja lukenut iltaisin. Kurssi sitten alkoikin jo tammikuussa ja siellähän oli muutama tuttukin viime vuodelta. Taktiikkaa jälleen hioen ja iltaisin sekä viikonloppuisin opiskellen, kevät senkun suli silmissä, kun kauniit lumimaisemat vaihtui pikkuhiljaa kevään kukkivaan kukoistukseen. Viimeisinä kuukausina ruvettiin pitämään kunnollista lukupiiriä muutaman hakijan kesken. Venyi päivät välillä jopa 14 tuntisiksi, kun oikein innostuttiin laskemaan xD
Oli jälleen aika, tuo kuumottava päivä oli saapunut ovelle ja nyt oli näytön paikka jälleen. Hyvä fiilis jäänyt luvuista, kaikki mahdollinen tehty mitä pystyi tekemään. Aamusta kampukselle, paljon tuttua pyörimässä haalareissa ja ilman. Kaikkia ei ehdi morjenstaa, liian kiire. Sitten saliin ja hellurei 5 tuntia meni jälleen kuin siivillä. Hurja 250 pisteen maksimi saldo vaikutti sairaalta, tosin helpompi jakaa hakijoita.
Koe oli taas ohi, tyhjä fiilis sisällä. Neljä vuotta jokainen kevät tehty tätä ja nyt se on ohi minun puolestani. Syteen tai saveen, tämä oli viimeinen hakuni. Tai ne on tän hetken fiilikset. Haraldin kautta himaan, jälleen loistosafkat sieltä hyvässä seurassa ja nyt istun tätä viestiä kirjottaan ja seuraavaksi tekemään jotain mitä olen laiminlyönyt liian kauan 🙂 lähden jumppaan gymille.
-Henkka
ps. ei kanneta kaunaa, kevät taas ohi ja kohta kesä sekä raksaduunit odottaa 🙂
Raksalta Lääkikseen 