Moro,
Nyt tulee ehkä osalle vähän järkyttävää tietoa ja tiedän, että osa mun kollegoistani voi suuttua tästä, mutta totuus on se, että tämä mitä seuraavaksi kirjoitan ei ole liioteltua tai mitenkään kollegoitteni vika, vaan järjestelmän.
Tuli tässä aikaisemmin päivästä mieleen semmoinen asia, että mitä meidän odotetaan osaavan kun me valmistutaan lääkäreiksi. Tänään viimeksi kaveri kysyi, että nytkö sitten varmasti osaat kaiken alasta? Tämä tuntui enemmän vitsiltä, mutta tarkemmin ajatushan mikä sinäänsä on osittain totta. Minun pitäisi kurssin jälkeen osata perusasiat mitä TK-lääkärin tasolla täytyy osata, kun kurssit on käyty.
Teoriaa me kyllä opiskelemme runsaasti vuosien aikana, mutta käytännön tekeminen jää vähemmälle. Luomenpoistoa tai vatsan bedsideultraa, kun ei kirjoista opi.
Tähän vaikuttaa merkittävästi se, että meidän kurssilla on tällä hetkellä n. 170 ihmistä. Ja tämä on yksi vuosikurssi kolmesta, jotka ovat klinikassa. Meitä on rutiinisti harjoitustöissä 4-8 ihmistä yhtä potilasta / yhtä tapausta kohden. Eilenkin koronarajoituksista huolimatta meitä oli neurokirurgian harkassa 22 opiskelijaa + opetushenkilöt.
Jotta saatte vähän osviittaa mistä mä oikein kirjoitan, niin tässä esimerkkinä arvioiden omat potilaani, joissa olen päässyt tekemään jotain tai osallistumaan muuten kuin vierestä katsoen tähän mennessä poislukien tk-harjoittelut ja kesätyöt.
- Naistentaudit 8 potilasta, joista 3 synnärillä. 1 kierukan laitto, ei yhtään poistoa.
- Lastentaudit 4 potilasta, joista kahdelta sain katsottua tärykalvot.
- Psykiatria 1 potilas osastolla ja 2 hajautusjaksolla polilla.
- Kirurgia n. 8 potilasta, peräpukamaharkassa yhteensä 9 opiskelijaa yhtä potilasta kohden, pääsin osallistumaan kahteen luomenpoistoon osittain.
- Sisätaudit n. 15 potilasta.
- Neurologia 1 potilas (korona alkoi juuri tällöin).
- Keuhkosairaudet 1 potilas osastolla nopea vilkaisu ryhmässä.
- Fysiatria 2 potilasta, jotka tutkittiin pareittain.
Saatte varmaan idean. Puhumattakaan sitten yksittäisten toimenpiteiden määrästä, ne jäävät täysin onnettomiksi perusopintojen aikana. Meillä on koko kuuden vuoden aikana 3h opetusta ultraäänestä ja loppuosaaminen sitten imetään mistä sattuu ja keneltä sattuu. Polvipunktio opeteltiin ekana vuonna vainajalle, mikäli halusi, tämä ei ollut pakollista. Kanyylinlaittoa taidettiin reenata kaksi kertaa, joten se aina huvittaa, kun potilas pyytää ”kokeneemman” lääkärin laittamaan tipan, kun hoitaja ei saa. Hoitajalla ehkä 1000x enemmän kanyylinlaittoja taustalla.
Kliinisen opetuksen taso on Kuopiossa ollut koko mun opintojen ajan lähes poikkeuksetta kiitettävää, meitä vain on liikaa, jotta kaikki pääsisivät tekemään ja harjoittelemaan omin käsin. Tälläkin viikolla yksi kurssikaveri kysyi, että voiko tulla tekemään vapaaehtoisena lisäharkkoja kun ei ole koko naistentautien kurssilla laittamaan yhtään kierukkaa. Ja niiden laitto tulisi terkassa jo ensi kesänä osata.
Onneksi TK-jaksot ja kesätyöt antavat hurjasti kokemusta perusopintojen lisäksi ja kandit voi matalalla kynneksellä yleensä konsultoida.
Eli koko kirjoituksen pointti on se, että jos hallitus tai opetusministeriö päättää nostaa meidän ryhmäkokoja lisää (LUE! lisää lääkärikoulutuksen sisäänottomääriä), niin kusessa ollaan ja syvällä. Tämänkaltaiseen nostoon painetta on ollut jo useamman vuoden ajan.
Ja jos olette vastaanotolla ja kandi tulee kysymään, että voiko hän seurata yms. niin älkää ainakaan heti näyttäkö ovea. Se voi olla hänen ainoa kerta päästä näkemään / tekemään ks toimenpidettä kyseisen kurssin aikana.
Tärkeintä olisi kuitenkin kouluttaa päteviä lääkäreitä, jotka myös itse luottavat omiin taitoihinsa kuten kansa niihin luottaa.
Parhain terveisin
-Henkka
P.S. täällä aiheesta toisenlainen ja kattavampi analyysi: https://www.sijoitustieto.fi/comment/55927?fbclid=IwAR2mVUkJGbHD0LSXh6LHkeDa3J-leo_TXbh9RhKoJPJKTnqIRdSaIC0m47s#comment-55927
P.S.S On meillä sentään vielä asiat paremmin kuin Euroopassa, missä on harvinaista että lääkäri pääsee edes tutkimaan potilasta yksin ennen valmistumistaan ammattiin.