Terve,
taidankin vielä tämän kirjoituksen jatkaa eilisen teemalla. Koska kirjottamisen jälkeen tuli hyvä fiilis ja hyvä ystävä sanoi, etten mennyt tarpeeksi syvälle eilen. Eikä opinnoissa ei juuri mitään mainittavaa ole. Psykan tentti meni uusintaan ja kokous englannin kurssi on kohta ohi. Noppia puuttuu ja Kela ahdistelee, selvitellään kesällä sitten mitä tehdään.
Mutta asiaan.
Tiedätkö sen tunteen, kun olet kotona yksin ja kuuntelet jääkaapin hurinaa sekä nautit tästä ZEN-hetkestä täysin rinnoin toteamalla, että kylläpä elämä on aina ihanaa? Hyvä, en minäkään.
Mutta tiedän miltä tuntuu olla yksin ja ahdistua niin saatanasti jo pelkästään tunteesta, ettet ole nähnyt ketään yhteen kokonaiseen päivään. Saati jos muilla on kivaa ja sä oot yksin kotona, se vasta luokin sellaisen mukavan tunteen. Tai se yksinäisyyden ja nolouden tunne, kun etsit kavereitasi tanssilattialta ja mietit, että näytätkö yksinäiseltä (lol kattokaa tolla ei oo kavereita) etsiessäsi kavereitasi. Lisätään soppaan vielä ahdistus ja pelko muille puhumisesta, vaikka kaikki on samaa isoa ”perhettä”, niin ollaan jo aika lähellä eilisiä tunteita esimerkiksi.
Ketkä tuntee mut lapsuudesta asti tietävätkin jo asiasta ja olen taitanut myös blogiin kirjoitella aikaisemmin, mutta kerronpa silti jälleen tarinan.
Olin siis koulukiusattu käytännössä 2. luokalta eteenpäin. Kiusaamisen syyksi riittivät mm. älykkyys/tyhmyys riippuen aiheesta, virheet, vaatteet, kengät, osaamattomuus joukkuepeleissä sekä tietty pyöreähkö ulkomuotoni. Tämä viimeinen varsinkin hiukan vanhempana, edelleen tuo perkeleen pelastusrengas roikkuu mukana ja alan kohta jo toivottavasti tottumaan siihen. Joukkuepelejä vihaan edelleen, koska Batmankin toimii yksin. No mutta vitsit sikseen.
Mutta siis, tämä ei yllättäen parantanut kehittyvän lapsen itsetuntoa tai omakuvan hyväksymistä. Siitä johtuen pitkälle aikuisuuteen ollut kaiken näköisiä ongelmia, liittyen mm. tuohon eilen käsiteltyyn alkoon, ulkonäköön, itsetuntoon, suhteisiin, luottamukseen.
Ala-asteella kouluun meneminen oli jo niin vaikeaa että valitin joka aamu vatsakipuja ettei tarttisi mennä, äiti onneksi ”pakotti” ja pääsin koulusta kunnialla pois, mutta kesän jälkeen meininki jatkui yläasteella. Tähän mennessä itsetuntoni oli jo niin maassa, että tein mitä vain jotta tuntisin itseni osaksi porukkaa. Eli en siis ollut vahva, vaan sorruin helppoon ratkaisuun ja liityin kiusaajaporukkaan. En ole siitä ylpeä, mutta silloin en nähnyt vaihtoehtoja.
Lapsena ja vielä jonkin aikaa aikuisenakin olin hyvin sinisilmäinen ja luotin todella vahvasti ihmisiin, kuitenkin useat petetyt lupaukset esimerkiksi rahan lainaamisen, asioiden myymisen, parisuhteessa pettämisen, hylkäämisen ja luotettujen keskustelun vuotamisen suhteen ovat väkisin kyynistäneet minua tässä aikuisiällä. Enkä nyt väitä, että itsekkään mikään kultapoju olisin ollut.
Onneksi yläasteella oli muutama ihana neito, jotka pitivät seuraa ja jaksoivat valaa toivoa tulevasta, eivätkä hylänneet missään vaiheessa. Muutama ihana neito on myös nyttemmin helpottaneet siirtymistä työelämästä yliopistoon ja löytämään itsestäni osan siitä pikkupojasta, joka joskus olin. Sekä tietty olleet tukemassa kaikissa käänteissä, joita viimeinen vuosi on tuonut tullessaan. Koska ”yhteiskunta” on aina opettanut, ettei miehet puhu hempeitä ja se, että kiusaajat olivat pääsääntöisesti miehiä ovat aiheuttaneet sen, että luottamuksen muodostaminen jätkien kanssa on huomattavasti vaikeampaa ja myös heille puhuminen syvällisistä asioista.
Tarina ei lopu tähän, mutta tämä antaa jo varmaan tarpeeksi kattavan kuvan asiasta.
No nämä tekijät ovat tehneet elämästäni melko vauhdikkaan monen muun silmissä. Olen koko ajan matkalla jonnekkin, teen koko ajan jotain, aina useita harrastuksia päällekkäin, kuuntelen musiikkia käytännössä koko ajan kun olen hereillä. Tein mitä tahansa, niin yksi asia on selvä. En tykkää olla kotona yksin. En edes kokonaista päivää. En pysähdy ikinä.
Ja jos satuin pysähtymään niin joko söin tai join ahdistukseen.
Muut voi huokaista helpotuksesta kun viikonloppu tulee ja saa olla kotona tekemättä mitään, minulle tuo lähinnä kuulostaa tuomiolta. Nytkin on käytännössä kaikki viikonloput suunniteltu ohjelmaa jo syyskuulle asti. Harrastuksia on tällä hetkellä tanssiminen, laulaminen, äänikirjat, kitara ja pelaaminen, ehdittäessä vielä punttis. Teen perus- ja jatko-opintoja samaan aikaan, sekä hain vielä töitä yliopistolta.
Iso syy juomiselle oli nykyiset parinmuodostusrituaalit klubien parketeilla aamuyön pikkutunneilla urosten välisissä kisoissa. Eli join, jotta uskalsin jutella tytöille. Tämä vaihe alkoi kyllä jo kauan ennen, kun edes pääsin klubeille. Kun sua on haukuttu koko elämä ulkonäkösi takia, niin et ihan hirveen mielellään mene kuulemaan negatiivisia kommentteja itsestäsi. Tiedän, tiedän, ne on yleensä tuntemattomia tai puolituttuja ja he eivät tarkoita sitä henkilökohtaisesti. No mulla se menee tunteisiin ja syvälle. Tosin kukaan täysjärkinen ei ole vielä haukkunut maan rakoon baarissa, niin toivoa on. Portsareita ei lasketa.
Kiusattuna oleminen kuitenkin opetti minut välittämään ystävistäni todella paljon ja haluan viettää heidän kanssa aikaa. Kaipaan heitä jatkuvasti ja tunnen oloni surulliseksi, koska en ehdi kiertämään Suomea tarpeeksi nähdäkseni kaikkia. Tätä olen pahoitellutkin jo useassa kirjoituksessa.
Toinen mitä olen oppinut, on lupauksien pitäminen ystävilleni. Yritän kaikkea pitää kiinni lupauksista, koska tiedän miltä tuntuu olla siellä toisella puolella, jos lupaukset petetään.
Myös viimeinen vuosi on opettanut sen, että ei klubeilla selvinpäin olemiseen tai siihen ihmisten lähestymiseen ”kuole”. Vielä on paljon treenattavaa edessä, mutta onneksi on kovat tukijoukot takana. Kiitoksia teille ❤
Kiitti taas jos jaksoit lukea tänne asti 🙂 Oot aika sankari.
Hyvää vappua 2018
-Henkka
Np. Elastinen – Mikään muu ei merkkaa
”…Köyden takaa helppo huudella kehään,
Tulee hetki et tajuut et voi kuunnella ketää.
Urat pisimmät on siellä missä sisimmässäs tiedät et voit
Seistä selkä suorana mihin ikinä tää viekään.
Oon ylisuorittaja, erikoissuoriutuja
Ja näyttää siltä et tää kuorma ei tuu puolittumaan.
Se vapauttaa ku tajuut et oot vastuus siit
Se muuttaa maailman ja asenteet vastuksiin
Kiertue jatkuu jo kymmenettä kiekkaa
Jos kaipaisin jotain se ois aikaa mun ystävien kaa
Täällä työpäiviä viikos seittemän sekin päivä tulee kun mä en jaksa
Mut se ei oo tänää…”
Raksalta Lääkikseen 