Uneton yö Pseudosymposium jonossa.

Moikka,

Vietinpä sitten viime yön kampuksen parkkipaikalla jonottamassa lippuja Pseudosymposium-seminaarimatkalle. 14 pitkää tuntia joutuimme ulkona odottamaan jotta pääsimme varmasti mukaan, mutta puheiden perusteella uskoisin matkan olevan sen arvoinen. Vaikka jonotus olikin ”pain in the ass”, niin olipahan ainakin hieno kokemus ja ei tylsää hetkeä tullut vaikka pitkään siellä oltiinkin. Meillä oli mukana kolme telttaa, pari riippumattoa sekä muutama makuualusta. Ja yksi auto, jolla käytiin heittämässä muutaman kerran kylämunkkia kun alkoi tulemaan vilu yön pikkutunteina. Lääketieteen opiskelijoilla oli oma grilli mukana ja jostain he olivat penkkejäkin raahanneet parkkikselle sekä monta autoa joissa jengi nukkui. Ajanvietteenä meillä oli twisteri ja jungle speed ( hieno peli, kannattaa tutustua ) sekä juomapeli ”21”, tosin alkoholipitoista juotavaa ei kovin monella ollut mukana.

Vaikka jonotuksen aluksi LT (lääketiede) ja HL (hammaslääketiede) olivat jakautuneet omiin porukoihinsa niin loppuillasta suurin osa porukasta oli jo ehtinyt tutustua uusiin ihmisiin eikä omia kuppikuntia enään loppuillasta tuntunut olevan, yöllä tosin lähes kaikki LT:t olivat menneet nukkumaan kun meidän porukka se vain jaksoi valvoa (pieniä torkkuja ei lasketa). 14 tuntia meni yllättävän nopeasti ja päästiin kuin päästiinkin ilmoittautumaan seminaarimatkalle.

Kaiken kaikkiaan olen iloinen että lähdin mukaan ja kehoitan tuleviakin fukseja lähtemään jonottamaan, omasta mielestä tämä vain paransi meidän ryhmähenkeä ja tutustuihan illan aikana uusiin ihmisiin.

Tänään olisi alkanut latinan perusteet, mutta ylempi luokkalaisten kertomuksien perusteella taidan jättää koko kurssin väliin. Menee päällekkäin ruotsin preppauskurssin kanssa ja luulen, että tuota ruotsia olisi tärkeämpi osata. Huomenna illalla olisi elämäni ensimmäiset sitsit, mitäköhän niiltä uskaltaisi odottaa. Ainakin teema on kohdallaan, saa kerrankin pukeutua oikein kunnon junttituristiksi 🙂 Kun lähdin opiskelemaan olin ajatellut, että nyt kun kävisin Raksanuorten tapahtumissa vähemmän niin olisi enemmän viikonloppuja vapaana. Näyttää kuitenkin siltä, että lähes joka toinen viikonloppu on tapahtumia ja useana iltana arkisin myös. Ainakin marraskuussa on kolmena viikonloppuna menoa, joten se niistä vapaista viikonlopuista. Ja jossain välissä pitäisi vielä opiskella 🙂

Innolla odottaen mitä syksy tuo vielä tullessaan, mutta tähän mennessä ei ole hetkeäkään kaduttanut. Enkä usko, että tulee kaduttamaankaan.

Nyt hyvää yötä kaikille, huomenna innolla opiskelemaan kallon luita ja niiden toimintoja.

-Henkka-

ps. tulen hajoamaan kallon luihin.

Pesukone ja arjen muut pienet ilot

Moi vaan kaikille,

Nopea päivitys vaan tässä välissä, pyykinpesukone on saatu asennettua ja ekat pyykit koneessa. Kiitos Kuopas, kun ette tee putkimiestöitä. Tämäkin lysti varmasti maksaa pieniä kuukiviä, mutta oma pesukone huoneistossa on vain luksusta pesutupaan verrattuna. Ja polkupyörä tulee tänään postissa, ei tartte enään kävellä tuota Neulamäkeä. Ja samalla satuin tilaamaan tuollaisen tablet-hybridi kannettavan 😀 näytti olevan monella kurssilaisella jonkin näköinen kapistus mukana tunneilla ja onhan tuota mukavampi roudata bussimatkoille mukana kuin Sobottaa tai muuta anatomiankuvastoa. Siitä sitten palautetta kunhan olen kunnolla testannut. Ainiin ja tulihan tuossa haettu itselle vihdoin tuo sali-korttikin sekä ostettua uusi pölynimuri kämpille 🙂

Kurssimme valitsi tänään virkailijat itselleen. Itse en lähtenyt ehdolle, vaikka kokemusta järjestötoiminnasta ja tapahtumien järkkäämisestä onkin. Olin juuri kuusi vuotta erittäin aktiivinen Rakennusliitossa ja nyt voisi hiukan pitää vapaata 🙂 ja muutenkin täytyy keskittyä lukemiseen.

Ja huomenna fuksien kastajaisjuhlat eli toogat eli keuhkoputken tulehdus. Tai näin olen kuullut. Kohtahan tuon näkee itsekkin, että tuleeko kipeäksi vai ei. Perjantaina sitten kotikonnuille Helsinkiin karkuun Kuopion opiskeluelämää, täytyy muutama päivä ottaa rennommin.

Lisäilin muuten tuonne ”ajalta ennen yliopistoa” otsikon alle tuon 2014 valmistautumisen, käykääpä lukemassa 😉

-Henkka-

Ps. verottajalta tuli semmoinen mukava kirje, joka ainakin useimmalle rakentajalle on taitanut tulla. Onpahan jotain odotettavaa, jos vaikka lähtisi talvilomalla ulkomaille.

(Edit. klo20.05 ei näy vielä pyörää)

Ensimmäinen fuksiviikko Denttarina lähes takana.

Moi  vaan kaikille,

Aivan uskomaton vauhti ollut tämän ekan viikon täällä kampuksella, koko ajan on ollut jotain meininkiä.

Ja pakko sanoa että pelkäsin aluksi että porukka olisi ollut jotain snobeja tiukkapipoja, mutta luojalle kiitos näin ei ollut. Vaikka yksi Alexander vaikutti alkuun ”vähän” snobilta 🙂 . Kaikki ketä olen tavannut tämän viikon aikana ovat olleet aivan mahtavia, varsinkin meidän tutorit ja kurssikaverit. Onneksi, koska meidän yhteinen retki kestää kumminkin reilut viisi vuotta 😀

Maanataina kunhan kampukseen oli tutustuttu ja tutorit sekä kurssikaverit tavattu, oli aika siirtyä Albaan jossa tiedossa oli ensimmäiset starttibileet ja huh huh, olipahan bileet. Toivottavasti meno jatkuu samanlaisena. Leikittiin myös kaiken näköisiä tutustumisleikkejä ja sen semmoisia. Hauskaa oli, pakko myöntää.

Tiistaina grillibileet Niiralassa, keskiviikkona tutorin luona leffaa katsomassa… you get the point. Eilen oli aivan mahtava päivä kun meillä oli kampus rysäys ja kaupunkisuunnistus kilpailut. Meidän ryhmällä vaatetus oli jotain jätesäkin tyylistä 😀 Yksi päivä ei vain riittänyt millään jos olisi halunnut kiertää kaikki rastit.

Kyllä tämä meno kuulemma rauhoittuu muutaman viikon jälkeen ja alkaa oikeasti se opiskelukin, pari ekaa viikkoa otetaan vähän rennommin 😀

Ja tietysti tänään mennään Fuksi päivälliselle, huomenna poikkitieteellinen picnik…

Eiköhän tää jouluun mennessä helpota tai vanha ei enää jaksa.

-Henkka-

ps. ensimmäinen ”pakollinen” oppitunti / luento osuu tietysti päivälle kun minun piti olla Suomipop risteilyllä. Hiukka harmittaa.

pps. saisi posti tuoda mulle jo sen pyörän, toi Neulamäen kävely alkaa ottaa päähän jo muutaman päivän jälkeen.