Lähtölaskenta Kuopiosta

Hei,
Alkavat opinnot olemaan loppusuoralla ja sen seurauksena myös katse suuntautuu eteenpäin elämässä. Konkreettisesti tarkoittaa siis sitä, että vietän Kuopiossa enää kaksi viikkoa ja tammikuusta eteenpäin olenkin Jyväskyläläinen. Uuteen asuntoon eilen vietiin suurinosa tavaroista, mutta työmatka on Varkauteen n. 40 min suuntaansa lyhyempi Kuopiosta, joten siksi vanha asunto vielä käytössä.

Väkisinkin alkaa nostalgioimaan, kun pakkaa yli 7 vuoden elämää laatikoihin ja IKEA pusseihin. Mukaan lähtee postikortteja, valokuvia, jääkaappimagneetteja, tauluja yms asioita, jotka muistuttavat, niin vanhoista kuin uusistakin kavereista. Syksyllä 2014 muutto Kuopioon, täysin uuteen kaupunkiin, opiskelemaan alaa josta ei voinut edes amiksessa haaveilla. Se fiilis kun tutustut uusiin ihmisiin ja kaikki on uutta ja ihmeellistä. Tunnin ruokatauot ensin tuntui ikuisuuksilta, mutta parin vuoden jälkeen eivät enää meinanneet riittää. Luentojen välissä hätäisesti täytettyjä termosmukeja ja tenttisalien edessä käytyä pikakertauksia sekä viime hetken panikointeja.

Hampaalta jäi paljon hyviä muistoja ja hyviä ystäviä, muutama heistä jäi Kuopioon, kun muut matkasivat pitkin Suomea. Lääkiksen puolelta on myös löytynyt hyviä ystäviä ja paljon muistoja, niin hyviä kuin huonoja. Yliopistoon itsessään liittyy kyllä paljon ärsyyntymistä ja turhautumista, kuten blogia seuranneet tietävätkin. Sitä osuutta ei tule ikävä. Eikä Neulamäen rinnettä, vaikka seuraavakin asunto on itseasiassa samantyylisen mäen päällä. Ihmisiä kyllä tulee ikävä, mutta onneksi Suomi on lopulta pieni maa ja autolla pääsee näppärästi moikkaan tyyppejä.

Jyväskylässä odottaa uusi arki, johon kuuluu isossa roolissa tanssi, koska pääsen jälleen opettamaan. Lisäksi pääsen seuraajan roolissa osallistumaan viikkotunneille. Vaikka Omikron pyyhkii Euroopan yli, niin näyttäisi, että tanssitapahtumat Euroopassa silti järjestettäisiin. Toki tämä voi muuttua nopeasti. Töiden osalta kevät menee keikkaillessa siellä ja täällä, valmistumisen jälkeen sitten pitkä kesäloma ja elokuusta terveyskeskukseen suorittamaan TK-palveluita.

Ja ei, syvärit ei ole vieläkään valmiit, koska proffalla ei ole aikaa. Ja ei, en ole maistunut vieläkään yhtäkään kukkoa. Enkä käynyt Puijon tornissa. Ehkä täytyy vielä pakollisien visiittien yhteydessä harkita.

-Henkka

”Minä tunnen kuinka vauhti kiihtyy”

Hei,

Kylläpä taas oli hienoa aloittaa opintaival ihan livenä. Mentiin oikein luentosaliin meille määrätyille paikoille katsomaan zoom-esitystä. Ihan livenä porukalla katsomaan Zoomia. Järjen riemuvoitto jo itsessään. Paitsi osa oli etänä, koska etäisyys. Mutta meidän oli pakko olla paikalla. Harmi niille ketkä asuu jo Helsingissä, Espoossa tai vaikka Tampereella. Ja se, että meille on määrätyt istumapaikat ja ovet joista kulkea luentosaliin varmasti kertoo influenssa- ja koronavirukselle, ettei nyt saa tarttua kun on tämmöiset järjestelyt.

Noh ensin hyvät asiat pois. Tänään oli vain 4h opetusta, näki kavereita ja sai yliopistolla ruokaa. Siihen ne sitten loppuivat. Luettelen nyt alle vain asioita ilman sen ihmeellisempää tärkeysjärjestystä. Kyseessä siis moniammatillisen kuntoutuksen kurssi, missä on mukana fysioterapeutit, sosiaalityöntekijät ja lääkärit.

  1. Aina kun keskustelu oli menossa minnekään edes lähelle oikeaa töissä hyödynnettävää pointtia, niin keskustelu katkaistiin lennosta. Kehuttiin miten hyvin kommentteja, mutta jutella / kritisoida ei saa.
  2. Meillä kävi kokemusasiantuntija puhumassa 1,5 h siitä miten koulukiusaaminen on pahasta, mutta ei mitään konkretiaa missä voitaisiin parantaa tai miten ennaltaehkäistä jatkossa tälläistä. Kunhan hän pääsi kertomaan oman tarinansa. Tämä varmasti auttoi fyssareita ihan saatanasti kun tietävät miten psykiatrinen potilas tuntee olonsa suljetulla osastolla.
  3. Luennoitsijan esityksen pointti jäi täysin harmaan peittoon, koska koko vitun esitys täynnä jotain hoitotieteen jargonia toimintasiiloista, asiakaspoluista, kuntoutusladuista yms paskasta. Kaavio on kaavio vaikka voissa paistais, hienot nimet alkaa vaan vituttaa kun ei pysty seuraamaan mistä vitusta nyt taas puhutaan. Tämä yleinen ongelma akatemiassa, tehdään omasta alasta niin vitun hienon kuuloista ettei tämmöinen tyhmä lääkärinalku enää pysy perässä. Kuten kollega tokaisi, niin 90% puheesta olisi voinut korvata https://puppulausegeneraattori.fi/ :n teksteillä ja kukaan ei olisi huomannut.
  4. Meidät yritettiin saada täyttämään ainakin GDPR:n vastainen tutkimuslomake, tästä huomautettua tutkimuksen vetäjä ei vieläkään perustellut kantaansa ja otettiin yhteyttä tietosuojavaltuutettuun. Lisäksi yhden tauon jälkeen näkyi tiedosto ruudulla, jossa oli kaikkien opiskelijanumerot näkyvillä. Zoomissa. Kiitos taas, hyvin hoidettu ❤ Tämän lomakkeen täyttö siis oli alunperin vaatimuksena, että saa kurssimerkinnän.

    Parasta on, että kurssi kestää viikon. Ja tämä oli ensimmäiset neljä tuntia.

    Meitä on varmaan 160 työluvat omaavaa lääkäriä ja ainakin parikymmentä muun alan edustajaa tuolla kurssilla. Olisikon 160 lääkärin työviikolle (yli 3v työaikaa) jotain parempaa tekemistä Itä-Suomen alueella kuin kuunnella tyhjänpäiväistä jauhantaa? Yksi kollega tuossa tokaisi, että joutui skippaamaan omien potilaidensa hoitopalavereja näiden luentojen takia.

    Mitä vittua UEF nyt taas. Siirtäkää tämä kurssi sinne preklinikkaan minne tämä kuuluu ja antakaa meidän tehdä töitä tai vaikka lomailla. Tässä ei tule kuin vihaiseksi.

    Enkä halua edes aloittaa UEF lääkiksen puolen korvaavuuksista. Sisätautien hajautuksessa olin yhden klo 8-13 päivän poissa, koska koronatesti. Noh korvaavuudeksi ehdotettiin kahta erillistä päivää KYS:llä (ti ja to). Matkat Kuopioon edestakaisin tai majoitukset sekä työansiomenetykset, niin on äkkiä aika kallista. Ehdotin, että voisiko tehdä kirjallisena kuten viime vuonna pystyi, niin nyt ei pysty. Koska syyt. Onneksi pääsen Joensuuhun korvaamaan kaiken vain yhtenä päivänä. Kiitos tästä Joensuun opetuskoordinaattorille, että klaarasi tilanteen.

    Ugh. Vittu kun tulee raskas viikko
    -Henkka


p.s. lisätty seuraavana päivänä tuleville vuosikursseille bs-bingoa varten: vajavuusparadigma, rajapinnat, yhdyspinnat, moniammatillisuus, osallistaminen, vastakäsite, diskuteeraus, ekskluusio, asiakaspolku, kuntoutuslatu, keissit, toimintaympäristön rooli, asiakaslähtöisyys, potilas-asiakas-kuntoutuja, sosioemotionaaliset taidot, minäpystyvyys, prosessikaaviot, kuntoutusprosessi, sosiaalisen toimintakyvyn edistämisen palvelut, toimijuuden modaliteetit, kontekstuaaliset tekijät, toimintakyvyn eri ulottuvuudet, biopsykososiaalinen, prosessiosaaminen, substanssiosaaminen, teknisrationaalinen logiikka.

listaa jatketaan kunhan viikko etenee.

Paluu hetkeksi kotiin

Moi,
Nyt on viiden viikon Saarijärven terveyskeskuskeikka ja parin viikon Joensuun sisätautienhajautus takana. Saarijärvi oli yhtä mahtava kuin aikaisemminkin, kandille tosi mukava aloituspaikka työuralle. Seniorituki aina saatavilla, tauot merkattu potilaslistaan, hyvä palkkaus, 30 min vastaanottoajat, toimistoaikaa aamuin ja illoin sekä paljon toimenpiteitä. Harmikseen Saarikan ylilääkäri on jäämässä eläkkeelle ja virka on edelleen auki, joten jatkosta ei pysty sanomaan. Meitä nuorempia lääkäreitä talossa kyllä on, mutta ainakaan vielä ei innokkaita löytynyt. Jyväskylästä vain tunnin ajomatkan päässä ja sekin menee nopeasti äänikirjoja kuunnellessa. Itse toki laittelin aamulla ystäville ääniviestejä ja iltapäivällä sitten soittelin toisille.

Yhtenä aamuna tosin kävin lähellä kuolemaa työmatkalla. Se yksi ainut kylmä aamu lokakuussa. Kesärenkaat + takaveto + automaatti + ECO-ajotila. Ylämäessä kun kierrokset laski ja teho hiipui, auto heitti pienemmän vaihteen silmään, josta seurauksena tullut tehonlisäys sai takarenkaat sutimaan. Sitten auto pyörähti näyttävästi vastaantulevien kaistalle ilman mitään varoitusta. Vauhtia tällä hetkellä n. 45 km/h. Onneksi vastaantuleva ja takana ollut auto ehtivät väistää ja jarruttaa, olisi muuten voinut käydä huonosti. Loppumatka sitten manuaalivaihteilla (onneksi sai autosta pakotettua päälle) ja hyvin pääsin perille, iltapäivästä tiet olikin jo sulat.

Joensuussa Tikkamäellä meillä oli täydentävä hajautus koskien sisätauteja. EKG ja tahdistin koulutus sekä endokrinologia ehdottomasti viikon parhaat annit. Ja Siun soten illanvietto, jonka piti olla rekrytilaisuus, mutta ei siellä meille LT6:lle töitä tarjottu. Iltaa jatkettiin 60’s palaveriin, jossa toki vierailtiin toistekin. Loistava hajautusporukka teki reissusta yhden lääkiksen parhaista, vaikka ensimmäisen viikon koronatestin odottelu ja henkilökohtaisen elämän vastoinkäymiset vähän tunnelmaa laskivatkin. Koettiin myös ensimmäinen oikea elvytystilanne harkassa, surkuhupaisaa tästä teki se, että samaan aikaan sydänvalvonnassa oli elvytyssimulaatio. Osaston ammattitaitoinen henkilöstö kyllä ohjeisti meitä hyvin, mutta enemmän oltiin vaan sivustaseuraajia. Potilas selvisi ja sai tahdistimen.

Muutama palkallinen päivystys ja muutama hajautukseen kuuluva pitivät illat sopivan kiireisinä. PKKS on päivystyspisteenä mukava paikka, kunhan ensin käy perehdytyksen Mediatriin. Kunhan pt-järjestelmä on tuttu, niin itse potilaiden hoito on melko suoraviivaista. Seniorituki on saatavilla, osaavat hoitajat sekä esim virka-aikana paikalla oleva fyssari helpottavat työntekoa merkittävästi. Kiirettä siellä toki pitää.

Hetkeksi paluu siis Kuopioon. Tämä viikko menee sisätautien ja kliinisen farmakologian seminaareissa, ensi viikolla sitten moniammatillista kuntoutusta. Itsenäisyyspäivän jälkeen töihin ensimmäistä kertaa työterveyshuoltoon. Ja joulukuussa muutto Jyväskylään, mutta siitä lisää joku toinen päivä.

-Henkka
p.s. Syvärit on nyt loppusuoralla, näistäkin lisää eri kirjoituksessa.

Paluu vanhaan malliin

Moro,

Tuossa jokunen aika sitten oli ensimmäinen salitentti sitten koronan sulkujen alkamisen 2020 keväällä.

Itse tilaisuus oli jotenkin maaginen, ennen tenttiä ystävän kanssa syömään Canthialle, ihan kuin koronaa ei olisikaan ollut. Sitten salin eteen keskustelemaan ja vaihtamaan kuulumisia kurssikavereiden kanssa. Kaikilla sama ajatus päässä, että onhan tämä nyt outoa livenä. Luulen kyllä että suurin osa kurssilaisista olisi mielellään tehnyt meidän viimeiset kaksi tenttiä etänä. Varsinkin he jotka muuttivat jo pois paikkakunnalta, kun opetus siirtyi etämoodiin. Itse kuulun myös tähän ryhmään.

Itse tilanne ei sitten ollutkaan niin maaginen. Tenttiaikaa oli varattuna 3h ja ensimmäisen 3 lauseen jälkeen alkoi rannetta pakottamaan. Pari ravistusta ja jatkuu. ”Kirjoita essee miten erotat punajäkälän ja punajäkälämäisen lääkereaktion”… Kolme kysymystä nousee päähän.

  1. Miten essee kirjoitetaan, onko se ranskalaisia viivoja peräkkäin? Potilas asiakirjoissa lyhyys on valttia ja kaikki täytesanat heitetty sitä myöten romukoppaan.
  2. Miltä punajäkälä nyt sitten näyttikään?
  3. Saako vieruskaverilta kysyä vai haenko kännykän Terveysporttia varten?

Olin salissa minimiajan ja vastasin kaikkiin kysymyksiin sen mitä osaan. Onneksi lopulta olen nopea kirjoittamaan. Todennäköisesti meni kuitenkin penkin alle ja joutuu vielä opettelemaan uusiksi miten opiskellaan tehokkaasti tenttiin. Tyhjensin myös sopivasti kalenterin viikkoa ennen uusintaa. Just in case.

Mutta töitä. Niitähän sitten piisaa, tämmöiselle ihmiselle jolle on vaikeaa sanoa EI, ehkä jopa liikaa tarjolla. Ainakin jos lähipiiriä kuuntelee, paitsi isää joka oli naimisissa työnsä kanssa. Jopa mun D2 resurrected hahmon nimikin on tyonarkki 😀

Nyt siis Saarijärvellä TK:ssa yleislääkärin roolissa, vastaanottoa, päivystystä ja infektiopolia. Edelleen huikea mesta, en voi kuin lämpimästi suositella. Tauot on edelleen merkattuna päiväohjelmaan ja kaikkia saa konsultoida kaikissa asioissa. Saarijärvi sijaintia myös lähellä Jyväskylää, 64 km työmatka sujuu aamuisin laittamalla ystäville ääniviestejä ja iltapäivästä takaisin ajellessa sitten soitteluiden merkeissä. Myös äänikirjat erittäin hyvä valinta. Tosin jää aikaa liikunnalle yms tekemiselle vähemmän, joten Ruustlinnan ruuat jää nopeasti kylkiin. Jos kattava yleislääkärin tekeminen toimenpiteineen ja kansanterveystyö kiinnostaa, niin tässä loistava paikka.

Täältä sitten suoraan sisätautien hajautukseen Siun Soteen, siellä menee pari viikkoa. Sitten muutama viikko opintoja Kuopiossa. Joulukuussa Varkauteen kokeilemaan työterveyttä ensimmäistä kertaa, tammi- ja helmikuu myös TTH, mutta YTHS mausteella. Heinäkuussa kun suoritin manua kirralla, niin siellä ollut akuuttilääkäri sanoi, että jos haluan ikinä kokeilla akuuttia, niin tervetuloa Seinäjoelle. No sinnepä sitten maaliskuussa ennen viimeisiä seminaareja ja valmistumista. Kesällä sitten yhteensä 14 viikkoa lomaa, jonne ripottelen satunnaisia päivystyskeikkoja, pidetään nyt kaikki lomat parilta vuodelta sitten putkeen.

Ja talvi yllätti autoilijan keskiviikkona. Tie jäässä ja päällä loskaa. Suoralla tiellä ajaessa ensin ojaan. Auto vaihtoi ylämäessä pienempää silmään (automaattivaihteet ja takaveto) ja rengas pyörähti väännön lisääntyessä ja auto loskaliirrossa ojaan. Nopeus tässä tilanteessa n. 40-50 km/h. Hinausauto kävi noukkiin ojasta ylös, tarkistettiin vauriot ja meno jatkui. Paskanjäykkänä sitten vain isoa tietä nopeusmittaria tuijottaen kieli keskellä suuta. Käännyin 13-valtatielle kohti Saarijärveä ja ajattelin, että isolla tiellä on varmaat tiet jo suolattu tai sulat.

Tämän jälkeen kun olin about puolessa välissä matkaa terkkariin, niin sama juttu uusiksi. Ainoa vain että auto pyörähti tiellä ilman että jouduin ojaan. Tosin samaan aikaan auto vastaan. N. 15 cm päässä etten pyörähtänyt auton eteen, koska vastaantulija ehti väistää. Taas vauhtia n. 40-50. Loppumatka sitten pakotetulla kakkosvaihteella perille asti. 30 min työmatka (ajelin Karstulasta Saarikkaan) muuttui 2,5 h pitkäksi ja meinasi käydä aika pahasti.

Nyt sitten viikonloppuna kun kävin ensimmäistä kertaa Kuopiossa moneen viikkoon, niin samointein talvirenkaat alle. Joutui myös ostamaan yhdelle akselille uudet nakit, kun vanhoista puuttui nastoja. No jos nyt pääsisi turvallisemmin perille. Olisihan sitä näköjään vaikka ja mitä vielä mitä kirjoittaa: mm. ystävän kirjajulkkarit ja oma kirja-ajatus, westitapahtumat, lavatanssit, huijarisyndrooma ja yleinen epävarmuus elämässä sekä töissä, salilla PR:t nostettiin. Tuosta nyt varmaan pari kirjoitusta saisi aikaan. Täytyy kunnostautua. Nyt suihkuun ja ajelemaan Jyväskylään treeneihin.

-Henkka

Farssi koskien sisätautien loppukuulustelua

Moro,

No kyllä teitä lukijoita hellitään. Kolmas päivä putkeen kontenttia. Tällä kertaa keskustelunaiheena voisikin olla jo tuo otsikossakin selväksi tullut asia. Nimittäin kolmannen vuoden lopussa pidetty sisätautien loppukuulustelu.

Pikakertauksena teille, jotka eivät ole olleet matkassa sieltä asti linkkaan asiaa koskevat jutut alle ja tässä vähän tiivistelmää.
Tentti siirrettiin LT 6:lta LT 3:lle, koska kaikki luennot ja osatentit pidetään kolmosella. Näin opiskelijalla olisi tiedot tuoreessa muistissa loppukuulustelua varten. Tämä siirto oli tehty ilman sisätautien professorin (ja ilmeisesti muidenkin opettajien) hyväksyntää. Siirto tehtiin vuotta meitä ylemmille, joten me olimme toinen kurssi kenellä se kuulustelu pidettiin LT3:n lopussa.

Tuolloin kevääällä tenttikysymykset siis aiheista: kammiolisälyönnit ja niiden indikaatiot, neutropenia, feokromatooma, SLE, endokardiitti sekä potilastapaus, jossa ALAT-arvo kohonnut. Kaikki 10 pisteen arvoisia esseetehtäviä.

Onneksi tentin arvostelu oli reilu ja kohtuullinen, koska meidän vuosikurssista vain noin 78% sain hylätyn. En kirjoittanut väärin, luit ihan oikein. Jengistä 4/5 ei päässyt kurssia ekalla yrityksellä läpi. Uusintatentti elokuussa oli jo vähän armeliaampi ja muistelisin että about puolet pääsi läpi. Itsehän pääsin vasta syksyisen tk-harkan jälkeen uusinnan läpi. Mutta uusinnat helpottuivat kerta toisensa jälkeen.

Noh onneksi professori oli tässä vaiheessa jo ehtinyt haukkua meidän virallisessa saatekirjeessa (lisättynä moodleen) laiskoiksi ja että meidän pitäisi opiskella lisää ja paremmin.

Tänään sitten täysin puuntakaa ja ilmeisesti vahingossa mysteerinverho tentin vaikeustason ympärillä vähän raottui, kun meillä oli sisätautien täydennystä tiedossa. Luennoitsija puhui loppukuulustelusta ja meidän kurssi-isäntä ystävällisesti muistutti, että me olemme toinen kahdesta kurssista, joilla se pidettiin LT 3:lla.

Tässä kohtaa kameran takaa vastaa naureskeleva luennoitsija: Se siirto oli virhe ja tehän pärjäsitte siinä niin hyvin, vain 80% sai hylätyn. ”Se siirto tehtiin alunperin meiltä kysymättä ja nyt tällä pystyimme osoittamaan laitokselle, että loppukuulustelun siirto oli virhe ja se siirrettiin takaisin LT 6:lle”

Siis vittu SEIS! Nyt vittu jarru, mitäs hevonpaskaa nyt taas.

Paskanhajun leijailessa huoneeseen alkoi kurssin wa-ryhmissä kohisemaan. Oliko tentti tahallaan tehty vaikeaksi? yksi kollega kysyy. Toinen on jo varma. Kolmas muistuttaa, että sisätautien loppukuulustelun lain mukaisia arvostelukriteerejä koskaan julkaistu.

Kyllähän tässä taas kunnon hevonpaskan ainekset on. Kolmatta päivää putkeen paskaa vaan valuu, kuin kyseessä olisi jokin päättymätön klostridiumribuls. Voihan toki olla, että me vaan oikeasti oltiin surkeita, mutta tuo opettajan paskainen nauru asiaa kertoessa vähän kielii muuta, vaikka zoomin super etäopetuksista on vaikea välillä lukea kehonkieltä.

Mutta opetus oli kyllä jees, vaikka nyt diat ei ollut ajantasalla ja opiskelijat saivat täydentää muutamassa kohdassa puuttuvia juttuja ja kolmen tunnin luennolla vain yksi tauko. Mutta tämä kuuluu tieteeseen, kaikki menee eteenpäin ja kehittyy. Miksi vitussa sitten käytetään jokavuosi samoja saatanan dioja.

Eilen nukkumaan mennessä mietin että kirjoittaisin tänään 15 hyvää asiaa meidän opetuksesta UEF:ssa. Mulle annettiin neuvoksi olla enemmän positiivinen ja näkemään asioista ne hyvät puolet. Valitettavasti tämän ripulin jälkeen en taida kyllä tänään enää pystyä.

Siis ensikertaan, näköjään saattaa tulla nopeammin kuin arvaakaan.

-Henkka

Tuossa nuo aikaisemmat raapustukset.
https://raksaltalaakikseen.com/2019/05/18/lt-3-paketissa/
https://raksaltalaakikseen.com/2019/08/07/stressin-paluu-ja-sisusten-kosto/
https://raksaltalaakikseen.com/2019/11/09/pienen-paikkakunnan-viehatysta/



Ei riitä huumori enää kauaa

Tervehdys

Ja nyt tuleekin harvinaista herkkua, nimittäin tulee jo toinen kirjoitus peräkkäisinä päivinä. Eilisen suurimman vitutuksen, kun kävi salilla purkamassa, niin loppuilta menikin jälleen normaalia kaavaa, eli Youtubesta laatusontaa katsoen. Siis Juufinia. Videot kuitenkin loppuivat ja nyt joudun etsimään uusia viihteen lähteitä.

Tämä aamu alkoi aamiaisella ja sisätautien diabetesluennolla, tämähän muuten kuulostaisi tosi kivalta ja opettavaiselta, mutta luento oli täsmälleen sama kuin kolmantena vuonna sisätautien kurssilla, diat mukaanlukien. Kertaus on opintojen äiti vai miten se menikään. Tästä luennosta siis jäikin käteen se, että diabetesta kannattaa hoitaa, geenitestejä kannattaa käyttää ja, että jenkit eivät osaa juoda sokeriliemiä terveydenhuollossa, mutta vapaa-ajalla se ilmeisesti onnistuu turhankin hyvin.

Luennon tauolla tuli myös lueskeltua uutisia, jossa törmäsinkin tuttuun aiheeseen koulutusmääristä ja miten se vaikuttaa työvoiman jakautumiseen maakuntien ja kaupunkien välillä. No nyt kun psykologeilla on todettu, että koulutusmäärien lisäys ei saa jengiä lähtemään periferiaan töihin (https://yle.fi/uutiset/3-12060698), niin mitenköhän helvetissä tämän pitäisi sitten lääkäreillä toimia? Tämä nyt on ollut kuitenkin isoimpia syitä millä koulutusmäärien nostoa on ajettu.

Tuossa taas eilen muisteltiin, että kirurgian peräpukamaharkassa oli 9 kandia, joista yksi pääsi tekemään samalla, kun samalla hän alkoi muistuttaa Hydraa hartioille lisääntyneiden päiden johdosto. Potilaalle varmasti mukava näky. Tai miten luomenpoisto opetettiin tasan kerran per sairaala (Mikkeli /KYS) ja silloinkin vedettiin KPS siitä kuka saa ommella ja kuka leikata, loput sitten kattelivat vierestä tätäkin huimaa operaatiota. Ja nämä samat ongelmat riivaavat kaikkia kliinisiä kursseja.

Myös elävästi muistan miten me istuttiin pakollisilla luennoilla portailla, kun penkit ei riittäneet kaikille, samalla toki hätäpoistumistiet tukkien. Tällä hetkellä kurssikoot ovat niin suuria, että sovimme vain kahteen auditorioon koko UEF/KYS alueella, korona-aikana emme niihinkään. Ryhmäkoot ovat liian isot, jotta laadukasta opettamista voidaan toteuttaa. Tämä vaikuttaa siihen, että valmistuneet lääkärit ovat epävarmoja omista taidoistaan, ellei paikalla ole kunnollista senioritukea, jolta toistuvasti kysyä mieleen tulevia asioita. Ja jostain syystä siellä kunnon periferiasta harvoin sitä senioritukea löytyy.

Se aina alkaa samalla kaavalla. Lääkäreitä on ensin tarpeeksi, sitten yksi tai useampi lähtee syystä tai toisesta. Tilalle ei saada heti ketään, joten odotellaan ja hetki pärjäillään omillaan. Sitten työt alkavat kasaantumaan, työyhteisö rakoilee paineen alla, koska jengi haluaisi oikeasti tehdä työnsä hyvin. Sitten ne ketkä jäi saavat avukseen lyhyisiin työsuhteisiin kandeja tai ostolääkäreitä, mutta eivät jaksa näitä perehdyttää, kun on omakin työ jäljessä perkeleesti. Noh sana leviää, että seniorituki on roskaa ja paskamyrsky on valmis. Seuraavaksi lähtevät nekin, ketkä alunperin jäivät.

Sitten saavut kandina uuteen työpaikkaan intoa täynnä. Luvattu on ummet ja lammet, että sut on saatu edes harkitsemaan lähtöä ks paikkaan. Vastaanotto on kylmä kuin ryssän helvetissä, annetaan konsulttinumero käteen ja lapio toiseen, toivottaen hyvää matkaa suolakaivoksen uumeniin. Perehdytys saattaa olla puhelimessa ohimennen tai sitten ystävällinen hoitaja vähän näyttää paikkoja ennen kuin koko kylä vyöryy vastaanotolle. Koska olet ensimmäinen pitkään aikaan, joka tänne syrjäkylälle suostuu tulemaan, niin kaikkien aikaisempien tyyppien duunit kaatuvat niskaan ja kestätkin vain muutaman kuukauden tätä lapioimista. Kierre on valmis. Joko kyynistyt tai lähdet muualle.

Mielestäni on aika selkeää, että jotta ihmiset muuttavat kaupungista maakuntaan tulee maakunnassa olla tarjolla myös mahdolliselle puolisolle töitä ja lapsille koulu, sekä jotain sosiaalista harrastusta tai mahdollisuus harrastaa muuten. Ja jos näitä asioita ei ole, niin niitä tulee kompensoida jotenkin. Palkka on tähän yksi ratkaisu, toinen olisi osittaisen etätyön mahdollisuus ja/tai lyhyempi työviikko. Tosin jo nykyäänkin esimerkiksi psykiatrialla on pulaa tekijöistä mm. sen takia, että osa ei halua tehdä täyttä viiden päivän viikkoa samalle työnantajalle. Varsinkaan jos tuon työnantajan työyhteisössä tai jossain muussa aspektissa on pakettiauton mentäviä aukkoja, kuten usein tuntuu olevan. Esimerkiksi Kuopion tk:ssa ei ilmeisesti pienen kyselyn mukaan juurikaan suostuta näihin lyhyempiin työviikkoihin, joten vastavalmistuneet äänestävät jaloillaan. Lisäksi työtahti jo kandeille on infernaalinen muihin kaupunkeihin verrattuna. Sitten levitellään käsiä ja ihmetellään, kun jengi ei tule töihin.

Ja tässä keskustelussa jätän palkat ihan tarkoituksella mainitsematta, mutta voitte varmaan itsekin päätellä, että niissä on semmoinen Lapin miehen kalasaaliin kokoon verrattava aukko. Sen kokoinen, että Ever Given olisi mahtunut vaikka poikittain, eikä olisi jäänyt jumiin.

Noniin, mutta sitten lopulta päivän aiheeseen. Sain proffalta takaisin artikkelin viimeisiä versioita ennen lehteen lähettämistä. Tätä kommellusta olen avannut useassa kirjoituksessa, mutta sanotaanko että olen aika kypsä jo. Sillain viittä vaille hometta kasvaa korvissa tän asian tiimoilta. Innoissani aloin katsomaan, että mitäs nyt korjataan. Yllätykseksi kun soitin proffalle, niin hän soitti jo kohta takaisin ja käytiin osa asioista läpi. Nyt on selkeät sävelet, ensimmäistä kertaa vuosiin. Fiilis ihan katossa: ”Tämähän valmistuu joskus”.

Muutamia tekstimuokkauksia ja vain pitää yksi asia tarkistaa SPSS-ohjelmalla, yksi tilastoarvo pitää katsoa, että onko se oikein. 30 sekunnin homma, in-out. Ja paskan vitut. Lisenssi mennyt vanhaksi ja siitä seuraa seuraava kaskadi:

tilaukseen uusi lisenssi -> tulee muutamassa minuutissa -> SPSS ei ota sitä vastaan -> poistetaanpa vanha ohjelma ja kokeillaan uusiksi -> UEF:n sivuilta latausohjelma ja uudelleenasennus käyntiin -> Huomaa, että uusi SPSS on japaniksi -> lataa uudelleen .exe tiedosto ja kokeile uudestaan -> SPSS edelleen japaniksi -> Painele nappuloita, kunnes asennus alkaa -> Edelleen japaniksi -> peruuta asennus, laske 1000 ja kuitenkin lyö pöytää muutaman kerran.

Miten tämä voi aina olla näin vitun vaikeaa. Olen niin loppu tähän laitokseen ja opiskeluun. Onneksi tämä loppuu kohta, miten helvetissä joku voi toivoa tämän jatkuvan vielä pidempään. Ihan kuin toivoisi noroviruksen jatkuvan, koska eihän se nyt niin paha ole, kun ripuli ja oksennus ei ajankohtaisesti lennä pitkin seiniä.

Nyt vedän henkeä, menen seisomaan sateeseen ja odotan että salama iskee.

-Henkka

p.s. Iltapäivän luennot meni kanssa jo totuttuun tyyliin kerrasta nappiin. Ihotautien luento alkoi reilusti myöhässä ja kun kello oli 14.12, niin dioista noin 40% käymättä. Tässä pitää tietää, että seuraava syöpätautien luentohan siis alkaa vasta 14.15. Onneksi jäi vaan joku anafylaksia käsittelemättä, toivottavasti ei ole mikään kovin tärkeä juttu.

Jo perinteeksi muodostunut koulunaloitusvitutus

Terve, rakkaat lukijani.

Olen viimeisen ja ainoan lomaviikkoni käyttänyt lähestulkoon kokonaan Juufin videoiden katseluun, olen nyt saanut kiinni viimeiset kolme vuotta Suomen tosi-tv-formaateista ja en muista milloin olisi ollut näin hauskaa. Suosittelen lämpimästi. Tästä inspiroituneena kirjoitusasuni on tässä kirjoituksessa hieman erilainen kuin aikaisemmin.

No mutta jottei vanha lukijakuntani pety, niin tänäkin vuonna opintojen startti ei tuottanut pettymystä. Kun ei odota enää mitään, niin paha on pettyäkään. Ainakaan pahasti.

Aamu alkoi tänään 8.15 pakollisella infoluennolla, jota varten ei ollut valmisteltu minkäänlaista diaesitystä/powerpointtia ja luennoitsija käytännössä luki erinäisten kurssien moodleohjeistuksia ääneen. Suurinpiirtein näin: ”Muistakaa ilmoittautua kursseille, tulostakaa reissuvihkot ja älkää olko poissa sekä tehkää syvärit”.

Ah nuo ikivihreät reissuvihkot, kyllä äiti on ylpeä kun poika saa tämän koulu-uran päätökseen ja saa viimeisen tarran omaan reissuvihkoon. Sen jälkeen voin polttaa ne kaikki Vuorilammen nuotiolla ja yrittää summonoida demonin valmistelemaan mun syvärit. Oli myös käsinkosketeltavaa se ahdistus mikä huokui kurssitovereista, kun heidän pitikin yhtäkkiä keskittyä pelkkään ääneen lukemisen sijasta. Tämä osoittautui itselläkin mahdottomaksi, joten eniten aikaa kuluikin whatsapissa ja tulevia työvuoroja suunnitellessa.

Seuraavana vuorossa olikin syöpätautien info + ensimmäinen luento. Mikään ei herätä mielenkiintoa kuin kunnon diashow p53-geenistä, syövän aiheuttajista ja vähintään 20 erilaista käppyrää erilaisten syöpien määristä ja hoidoista. Onneksi kaikki tilastot vielä loppuivat n. 2006 vuoteen, joten tietokin oli yhtä ajantasalla kuin UEF:n kaikki opetusmetodit. Tästä tulikin mieleen, että ensimmäisessä infoluennossa vetäjä muistutti meidän varmistaa, että linjaopinnot on varmasti tehty. Muuten varsin onnistunut suoritus, mutta linjaopinnot muistaakseni loppuivat jo 2014 aloittaneilla ja meidän vuosikurssi on 2016 mallia. Onneksi suurta vahinkoa ei käynyt, kun suurinosa kuuntelijoista varmaan vielä heräili ja kommentti meni täysin ohi.

Nyt meillä on lounastauko ja sitten alkaa ihotaudit. Voi pojat on tämä etäopetus kyllä niin hienoa, tekisi mieli jo puolikkaan päivän jälkeen kävellä tuohon naapurisaleen ja hakea vaikka muutama olunen aikaa siivittämään tai sitten lähteä salille ja kuunnella loput luennot korvanapeista. Tosin ihotaudeissa olisi ehkä hyvä nähdä isolta ruudulta sairaudet, joten ehkä passaan salin nyt hetkeksi.

Opetuksen piti siis alunperin olla lähiopetuksena, mutta sitten muutama tuhatta ihmistä päätti vaeltaa Kuopioon musafestareille ja kun sopivasti oli vaihdettu junantuomia pöpöjä ja päästy uudelleen kiihtymisvaiheeseen, niin päätettiin pistää jälleen jarrut päälle. Myös auttaa se, että meidän kurssilla on niin hitokseen porukkaa, ettei koko yliopistolla tai sairaallalla ole tarpeeksi isoa auditoriota missä etäisyydet voisi täyttyä.

En tiedä itkeäkö vai nauraa. Seuraavat kolme viikkoa on taas ruudulla mustien nimilaatikkojen tuijottamista. Välillä jollain menee mikki päälle vahingossa ja yleensä nämä ovat kaikkein viihdyttävin osuus koko seminaaria. Ei ihme, että opiskelijat on täysin rikki tämän pandemian jäljiltä, onhan tämä nyt ihan perseestä.

Onneksi tähänkin risukasaan paistelee välillä aurinko. Töissä on mennyt hyvin ja välillä jopa on tunne, että osaa jotain. Hyvin harvoin, mutta aina välillä käy tuuri. Eilen annoin potilaalle mukaan puolikkaan Temestan, potilas oli tyytyväinen. Toinen oli tyytyväinen, kun sai yskänlääkereseptin ja kolmas siitä, että vein hänen varpaankyntensä. Hardcorescienceä, tähän ei moni pystyisi. (ja ennenkuin joku lukija saa tästä väärän käsityksen, niin tämä kappale on huumoria).

Jatketaan syksyä koulun ja keikkailun merkeissä.

-Henkka

Ja mikäli ette ole vielä tutustunut Suomi tubettajien paskakontenttikuninkaaseen, niin tässä linkki kanavalle. https://www.youtube.com/c/Juufin
Kehoitan aloittamaan alusta, että pääsette mukaan sisäpiirivitseihin.

Oppirahat KYS:llä

Moro,

Viimeksi kirjoittelin Saarijärveltä tk-harkan alkupäästä. No harkka vedettiin loppuun kunnialla ja paikkana sen verran mukava, että tuli sovittua sinne töitäkin. Palaan siis Saarijärvelle loka-marraskuuksi. Mutta nyt mennään vähän asioiden edelle.

Meillähän kuuluu kaksi pakollista ”alaan sidottua” amanuenssuuria Kuopiossa opintoihin. Nämä voi suorittaa joko sisätaudeilla tai kirurgialla. Minä helmikuun hajoamisen jälkeen ajattelin ensin pitää kesän kokonaan lomana, mutta sitten lopulta päädyinkin suorittamaan amanuenssuurit pois, koska jossain välissä ne on kuitenkin pakko suorittaa. Nyt ennen viimeistä viikkoa voin sanoa, että kannatti.

Kesäkuu tuli vietettyä KYS:llä päivystysosastolla sisätautien amanuenssina. Osastotyö oli opettavaista ja meillä oli siellä hyvä porukka, mutta päivystys ei tehnyt vaikutusta. En tiedä oliko oma ennakkoasenne väärä vai mikä, mutta ensimmäset kolme iltapäivää istuin siellä peukalo perseessä, koska kukaan ei ehtinyt ohjata tai neuvoa asioita. Sanottiin vaan, että mene ja tutki potilaita, mutta kun yritti kysyä, että kenelle raportoidaan niin kukaan ei halunnut potilaita itselleen. Eiku sori, sain mä kolmantena päivänä tehdä yhden potilastekstin. 30h päivystystä ja voin sanoa, että en oppinut mitään uutta. Not impressed. Käteen jäi ainakin tieto siitä, että nykyisellään sisätaudit sairaalatasolla eivät ole mun juttuni. Ja osastonlääkäri sanoi, että palautin hänelle uskon amanuensseihin, että kait mä jotain kuukauden aikana tein oikein.

Heinäkuu on mennyt kirurgian päivystyksessä ja voi pojat, on muuten siistiä. Aamupäivät on vähän hitaampia, mutta tämä on tarjonnut täydellisen mahdollisuuden tutkia potilaat rauhassa ja imeä kaikki tieto minkä ehdin. Päivystyksessä on tällä hetkellä akutologiaan erikoistuva yleislääketieteen erl, pehmeän ja kovan puolen päivystäjät. Eli pääsääntöisesti meitä on neljä siellä kopissa. Akuuttilääkäri on paikalla ma – to ja muut vaihtuvat joko viikottain tai parin päivän välein. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kaikki ovat olleet valmiita ohjaamaan ja opettamaan kädestä pitäen asioita. Samalla hyvää oppia myös akuutti- ja yleislääketieteestä, sekä pientoimenpiteistä. Mikäli lista on ollut tyhjänä niin puheenaiheita on riittänyt laidasta laitaan, niin asiasta kuin asian vierestä.

Tässä tulikin mieleen toinen hauska juttu -> erikoistuva lääkäri-titteli. Alasta riippuen ”erikoistuva lääkäri” voi olla 4. vsk kandi ekaa kesää töissä tai viimeistä vuotta erikoistuva lisensiaatti, näiden kahden ääripään kokemusero on vähintään kuusi vuotta kokemusta lääkärintyöstä. Jotenkin typerää, että ei ole mitään erittelyä sille, että kuka on kandi ja kuka valmistunut tai missä vaiheessa erikoistumista. Ja kaikilla sama palkka samassa sairaalassa, tietysti.

Kaikenkaikkiaan kesä on opettanut paljon ja oma ammatillinen osaaminen sekä itsevarmuus päivystämiseen on kyllä kohentunut mukavasti, huomenna olisi toinen tk-päivystys itsenäisesti. Tässä tullut myös sovittua Joensuuhun sairaalaan keikkaa, tietty muutama keikka Hämeenlinnaan psykalle, päivätöihin Saarijärvelle terkkariin ja Varkauteen työterveyteen kokeilemaan sitä saraa. Muita paikkoja myös mietinnässä. Tavoite olisi saada mahdollisimman kattavaa kokemusta ennen valmistumista ja jatkaa ehkä myös sen jälkeen. Erikoistua ehtii sitten joskus, kunhan ala ensin selviää.

Enää viisi herästystä KYS, sitten kolme keikkaa Hämeenlinnaan, synttärit ja pari tk-päivystystä ja koulu alkaakin taas. Onneksi saadaan ilmeisesti järkätä taas tapahtumia KuoLOssa, joten pääsee vikana vuonna vielä sosialisoitumaan ennen työelämään siirtymistä.

Hyvät kesän jatkot kaikille
-Henkka

p.s. Raksahistorian takia muutama kirurgi on aktiivisesti tsemppaamassa ortopediksi, koska käsillä tekeminen ja työkalut samoja. Katotaan sitten tk-palveluiden jälkeen.

Saarijärvellä jälleen

Moro,

Kuopion terveyskeskusjakso takana ja Saarijärvellä seuraava tk-jakso korkattu. Kuopiossa meille oli järkätty potilaita aamupäiväksi sillein, että me kandit tutkittiin potilaita ja vastuulääkärillä oli soittoaikoja tms lyhyitä töitä, jotta kun me saatiin potilas tutkittua, niin lääkärin oli nopea tulla paikalle toteamaan tilanne ja potilas pääsi jatkamaan matkaa. Meille oli varattuna tunnin vastaanottoajat, joten ehdittiin käymään kohtuullisen monta asiaa yleensä läpi. Monella potilaalla olikin valmis lista asioista joihin halusivat neuvoja tai hoitoa. Kaikenkaikkiaan onnistunut opetustapahtuma.

Mutta, aina se kääntöpuoli. Viimeinen opetus nykyisellä klinikkaryhmällä. Ensi vuonna jostain byrokraattisista syistä meidät jaetaan uusiin ryhmiin ja aakkosjärjestykseen, joten meillä vaihtuu jälleen kerran klinikkaryhmä. Tämä hieman potuttaa, koska nyt olisi ne viimeiset hetket lujittaa niitä ystävyyssuhteita. Onneksi on sos. media ja muut keinot pitää yhteyttä, mutta eihän nämä nyt ole sama asia kuin nähdä päivittäin. Toisaalta toivon, että opetus olisi osittain edelleen etänä ihan vain käytännön syistä, mutta toisaalta sosiaalisten tekijöiden takia enemmän lähiopetusta olisi kivempi.

Nykyinen harjoittelujakso Saarijärvellä on alkanut kevyesti, ensimmäinen päivä vähän tutustuttiin taloon ja kollegoihin. Tänään sitten pääsimme jo tutkimaan omia potilaita alusta loppuun. Lääkäri kävi lopulta katsomassa tilanteen, käytiin löydökset sekä suunnitelma läpi ja potilas pääsi tyytyväisenä jatkamaan matkaansa. Tosin muutaman potilaan kohdalla tuli nöyrästi haettua apua heti alkuunsa, kun tuli seinä vastaan.
Tämä on oikein kultakaivos kandin silmin asiaa katsellen, paikalla aina osaavia ja auttavaisia kollegoita ja kokeneita hoitajia (täällä myös jokainen kandi kesäisin saa oman tutor-lääkärin). Täällä myös pyritään tekemään mahdollisimman paljon itse, ilman ESH:n apua. Täällä esimerkiksi tehdään itse kardioversiot ja täällä on myös skopiavalmius, oma labra ja röntgen, jotka auki koko virka-ajan ja sitten vielä riittävät iltalabrat päivystystä ajatellen. JA yksi järkyttävän kova etu, eli työpäivään on sisään leivottu palkalliset tauot: 2x kahvitauko ja tunnin ruokatauko. Jos näyttää, että lista jää jälkeen, niin ehdit vielä kiriä ja kuitenkin syömään. Kahvitauot loistava paikka nopeasti konsultoida asiasta, joka jäänyt vaivaamaan. Toki ikääntyvä populaatio tuo omat haasteensa.

Saarijärvi on lisäksi paikkana hieno, viimeksi täällä oltiin talvella ja silloin ei oikein tuo luonto inspiroinut, mutta tällä hetkellä +20 asteen kelit ja juuri herännyt luonto oikein huutaa luokseen. Mikäli tällä viikolla vielä joku päivä, ettei sada niin lähdetään toisen kandin kanssa katselemaan erilaisia luontokohteita joita seniorit kehuneet. Tunnin ajomatka Jyväskylään ei ole paha ja useampi kollega matkaa sieltä, joten matkaseuraakin on.

Nythän tämä meni ihan mainospuheeksi 😀 mutta on tämä huikea paikka ja odotan innolla mitä seuraavat 1,5 viikkoa tuo tullessaan. Ja tanssin saralla myös aktivoitumista havaittavissa, viikonloppuna ensimmäiset tiiviskurssit sitten ikuisuuteen. Toinen koronarokotuskin tuli saatua viime viikolla, joten sekin huoli vähemmän. Toki tansseissa oman parin kanssa ja maskit naamalla. Toivottavasti kohta pääsee myös ulkomaille tapahtumiin.

Mukavaa kevään jatkoa ja kesän odotusta.

-Henkka

Lukukauden viimeinen tentti ja sopeutumishäiriö

Moro,

Tänään tosiaan silmätautien tentti ja mikäli tuo ja kliininen ravitsemustiede menevät läpi, niin olisi 5. vuosikurssin opinnot paketissa muutaman viikon terveyskeskusharjoittelua lukuunottamatta. Itselläni on viikko Kuopiossa ja kaksi viikkoa Saarijärvellä.

Mutta tämä ei ollut se aihe mistä kirjoitusinto kumpusi, vaan se että kävin äsken salilla. Koronarajoitukset ja ohjeet tottakai huomioiden. Siellä törmäsin kahteen kurssikaveriin ja toinen kysäisi, että ”miten sun tutkimus edistyy”? Tästä käytiin lyhyehkö keskustelu, mutta jos olette blogia lukeneet, niin tiedätte että niitä on tehnyt kuin Iisakin kirkkoa, tosin pari kertaa uusiksi perustuksia myöten.

Mutta tämäkään ei ole se pääpointti. Vaan se reaktio mikä seurasi tätä keskustelua: se kurkkuun nouseva ahdistus, verenpaineen ja sykkeen nousu sekä näitä seuraava silmitön vitutus. Pohjustuksena se, että itsellä on opinto- ja työkuviot sekä talous tällä hetkellä melko hyvässä mallissa ja muutenkin elämässä menee suhteellisen kivasti verrattuna muutama kuukausi taaksepäin. Poistin Facebookin ja IG:n tuossa joku aika sitten ihan kokeeksi, että paraneeko fiilis, tyhjensin kalenteria urakalla ja järjestelin työkuvioita yms uudelleen. Tästä kirjoittelinkin jo aiemmin.

Silti, vaikka stressitasot ovat tällä hetkellä suhteellisen alhaiset, niin pelkkä yksi kysymys ajoi minut äsken tilanteeseen, että oli pakko lähteä salilta kävelemään kotiin ja mietin vain mielessäni, että toivottavasti kukaan ei tule mussuttamaan mitään nyt, koska en voi luottaa reagointiini. Teki mieli heittää puhelinkin jonkun näyteikkunasta sisään, vain koska biisi Spotifyissa alkoi vituttamaan. Tämä tilanne on ihan absurdi. Mietin vain, että kuinka kauan kestää että pystyn keskustelemaan mun syväreistä tai väitöksestä ilman, että näen pelkkää punaista. Kuulemma puoli vuotta täydellistä taukoa olisi paikallaan, jotta stressinsietokyvyn saisi takaisin tavanomaiselle tasolle.

Ja hassua tässä on se, että tätä ei esiinny esimerkiksi töissä tai muuten opinnoissa. Vain syvärit/tutkimustyö on se joka kippaa kupin nuri samantien.

Aamulla tosin kuppi meni heti nurin, kun luin tän ( https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/e8cf4656-2997-4848-a818-9eca6f77cbd1 ). Mä en pysty käsittämään miten sinisilmäisiä aikuiset ihmiset on koulukiusaamisen edessä. Ihan kuin se auttaisi, että vähän silitellään päätä ja heilutetaan sormea kiusaajalle. ”Koululla järjestettiin palaveri, jossa ”kiusaaja” eli väkivaltarikollinen kohtasi uhrinsa. Hän ei juurikaan reagoinut nuhteluihin” ”Muistaakseni vinkkinä oli, että ei kannata mennä mihinkään välituntivalvojan silmäpiiristä, isä muisteli.” Mitä helvettiä nämä opetusalan ammatti-ihmiset oikein kuvittelee? Sama saamattomuus näkyi jo omalla ala- ja yläasteella, kun kiusaamiseen ei puututtu mitenkään. Tai no siis järjestettiin näitä soo-soo-tapaamisia, joiden painoarvona oli ainoastaan se, että kiusaaminen paheni, koska kaiken lisäksi olit vielä kantelija.

Luulin, että 20 vuodessa olisi tultu eteenpäin. Kuulin tänään, että jossain kunnassa on menty siihen, että aina kun ”kiusaamista” tapahtuu, niin paikalle soitetaan poliisi ja tehdään rikosilmoitus. Näin ainakin lapset oppisi, että teoilla on seuraamukset. Ja itse tekisin vielä lastensuojeluilmoituksen, koska koulu ei pysty turvaamaan lapsien kasvua ja kehitystä.

Vituttaa aivan suunnattomasti näiden lasten puolesta, jotka pahimmillaan kärsii pitkälle aikuisuuteen opettajien ja rehtorin munattomuuden takia.

Hyvää viikonloppua vaan kaikille. Taidanpa lähteä juuri avatuille torin terasseille nauttimaan auringosta. Tai sitten lähden lenkille.

-Henkka