Farssi koskien sisätautien loppukuulustelua

Moro,

No kyllä teitä lukijoita hellitään. Kolmas päivä putkeen kontenttia. Tällä kertaa keskustelunaiheena voisikin olla jo tuo otsikossakin selväksi tullut asia. Nimittäin kolmannen vuoden lopussa pidetty sisätautien loppukuulustelu.

Pikakertauksena teille, jotka eivät ole olleet matkassa sieltä asti linkkaan asiaa koskevat jutut alle ja tässä vähän tiivistelmää.
Tentti siirrettiin LT 6:lta LT 3:lle, koska kaikki luennot ja osatentit pidetään kolmosella. Näin opiskelijalla olisi tiedot tuoreessa muistissa loppukuulustelua varten. Tämä siirto oli tehty ilman sisätautien professorin (ja ilmeisesti muidenkin opettajien) hyväksyntää. Siirto tehtiin vuotta meitä ylemmille, joten me olimme toinen kurssi kenellä se kuulustelu pidettiin LT3:n lopussa.

Tuolloin kevääällä tenttikysymykset siis aiheista: kammiolisälyönnit ja niiden indikaatiot, neutropenia, feokromatooma, SLE, endokardiitti sekä potilastapaus, jossa ALAT-arvo kohonnut. Kaikki 10 pisteen arvoisia esseetehtäviä.

Onneksi tentin arvostelu oli reilu ja kohtuullinen, koska meidän vuosikurssista vain noin 78% sain hylätyn. En kirjoittanut väärin, luit ihan oikein. Jengistä 4/5 ei päässyt kurssia ekalla yrityksellä läpi. Uusintatentti elokuussa oli jo vähän armeliaampi ja muistelisin että about puolet pääsi läpi. Itsehän pääsin vasta syksyisen tk-harkan jälkeen uusinnan läpi. Mutta uusinnat helpottuivat kerta toisensa jälkeen.

Noh onneksi professori oli tässä vaiheessa jo ehtinyt haukkua meidän virallisessa saatekirjeessa (lisättynä moodleen) laiskoiksi ja että meidän pitäisi opiskella lisää ja paremmin.

Tänään sitten täysin puuntakaa ja ilmeisesti vahingossa mysteerinverho tentin vaikeustason ympärillä vähän raottui, kun meillä oli sisätautien täydennystä tiedossa. Luennoitsija puhui loppukuulustelusta ja meidän kurssi-isäntä ystävällisesti muistutti, että me olemme toinen kahdesta kurssista, joilla se pidettiin LT 3:lla.

Tässä kohtaa kameran takaa vastaa naureskeleva luennoitsija: Se siirto oli virhe ja tehän pärjäsitte siinä niin hyvin, vain 80% sai hylätyn. ”Se siirto tehtiin alunperin meiltä kysymättä ja nyt tällä pystyimme osoittamaan laitokselle, että loppukuulustelun siirto oli virhe ja se siirrettiin takaisin LT 6:lle”

Siis vittu SEIS! Nyt vittu jarru, mitäs hevonpaskaa nyt taas.

Paskanhajun leijailessa huoneeseen alkoi kurssin wa-ryhmissä kohisemaan. Oliko tentti tahallaan tehty vaikeaksi? yksi kollega kysyy. Toinen on jo varma. Kolmas muistuttaa, että sisätautien loppukuulustelun lain mukaisia arvostelukriteerejä koskaan julkaistu.

Kyllähän tässä taas kunnon hevonpaskan ainekset on. Kolmatta päivää putkeen paskaa vaan valuu, kuin kyseessä olisi jokin päättymätön klostridiumribuls. Voihan toki olla, että me vaan oikeasti oltiin surkeita, mutta tuo opettajan paskainen nauru asiaa kertoessa vähän kielii muuta, vaikka zoomin super etäopetuksista on vaikea välillä lukea kehonkieltä.

Mutta opetus oli kyllä jees, vaikka nyt diat ei ollut ajantasalla ja opiskelijat saivat täydentää muutamassa kohdassa puuttuvia juttuja ja kolmen tunnin luennolla vain yksi tauko. Mutta tämä kuuluu tieteeseen, kaikki menee eteenpäin ja kehittyy. Miksi vitussa sitten käytetään jokavuosi samoja saatanan dioja.

Eilen nukkumaan mennessä mietin että kirjoittaisin tänään 15 hyvää asiaa meidän opetuksesta UEF:ssa. Mulle annettiin neuvoksi olla enemmän positiivinen ja näkemään asioista ne hyvät puolet. Valitettavasti tämän ripulin jälkeen en taida kyllä tänään enää pystyä.

Siis ensikertaan, näköjään saattaa tulla nopeammin kuin arvaakaan.

-Henkka

Tuossa nuo aikaisemmat raapustukset.
https://raksaltalaakikseen.com/2019/05/18/lt-3-paketissa/
https://raksaltalaakikseen.com/2019/08/07/stressin-paluu-ja-sisusten-kosto/
https://raksaltalaakikseen.com/2019/11/09/pienen-paikkakunnan-viehatysta/

Advertisement

Ei riitä huumori enää kauaa

Tervehdys

Ja nyt tuleekin harvinaista herkkua, nimittäin tulee jo toinen kirjoitus peräkkäisinä päivinä. Eilisen suurimman vitutuksen, kun kävi salilla purkamassa, niin loppuilta menikin jälleen normaalia kaavaa, eli Youtubesta laatusontaa katsoen. Siis Juufinia. Videot kuitenkin loppuivat ja nyt joudun etsimään uusia viihteen lähteitä.

Tämä aamu alkoi aamiaisella ja sisätautien diabetesluennolla, tämähän muuten kuulostaisi tosi kivalta ja opettavaiselta, mutta luento oli täsmälleen sama kuin kolmantena vuonna sisätautien kurssilla, diat mukaanlukien. Kertaus on opintojen äiti vai miten se menikään. Tästä luennosta siis jäikin käteen se, että diabetesta kannattaa hoitaa, geenitestejä kannattaa käyttää ja, että jenkit eivät osaa juoda sokeriliemiä terveydenhuollossa, mutta vapaa-ajalla se ilmeisesti onnistuu turhankin hyvin.

Luennon tauolla tuli myös lueskeltua uutisia, jossa törmäsinkin tuttuun aiheeseen koulutusmääristä ja miten se vaikuttaa työvoiman jakautumiseen maakuntien ja kaupunkien välillä. No nyt kun psykologeilla on todettu, että koulutusmäärien lisäys ei saa jengiä lähtemään periferiaan töihin (https://yle.fi/uutiset/3-12060698), niin mitenköhän helvetissä tämän pitäisi sitten lääkäreillä toimia? Tämä nyt on ollut kuitenkin isoimpia syitä millä koulutusmäärien nostoa on ajettu.

Tuossa taas eilen muisteltiin, että kirurgian peräpukamaharkassa oli 9 kandia, joista yksi pääsi tekemään samalla, kun samalla hän alkoi muistuttaa Hydraa hartioille lisääntyneiden päiden johdosto. Potilaalle varmasti mukava näky. Tai miten luomenpoisto opetettiin tasan kerran per sairaala (Mikkeli /KYS) ja silloinkin vedettiin KPS siitä kuka saa ommella ja kuka leikata, loput sitten kattelivat vierestä tätäkin huimaa operaatiota. Ja nämä samat ongelmat riivaavat kaikkia kliinisiä kursseja.

Myös elävästi muistan miten me istuttiin pakollisilla luennoilla portailla, kun penkit ei riittäneet kaikille, samalla toki hätäpoistumistiet tukkien. Tällä hetkellä kurssikoot ovat niin suuria, että sovimme vain kahteen auditorioon koko UEF/KYS alueella, korona-aikana emme niihinkään. Ryhmäkoot ovat liian isot, jotta laadukasta opettamista voidaan toteuttaa. Tämä vaikuttaa siihen, että valmistuneet lääkärit ovat epävarmoja omista taidoistaan, ellei paikalla ole kunnollista senioritukea, jolta toistuvasti kysyä mieleen tulevia asioita. Ja jostain syystä siellä kunnon periferiasta harvoin sitä senioritukea löytyy.

Se aina alkaa samalla kaavalla. Lääkäreitä on ensin tarpeeksi, sitten yksi tai useampi lähtee syystä tai toisesta. Tilalle ei saada heti ketään, joten odotellaan ja hetki pärjäillään omillaan. Sitten työt alkavat kasaantumaan, työyhteisö rakoilee paineen alla, koska jengi haluaisi oikeasti tehdä työnsä hyvin. Sitten ne ketkä jäi saavat avukseen lyhyisiin työsuhteisiin kandeja tai ostolääkäreitä, mutta eivät jaksa näitä perehdyttää, kun on omakin työ jäljessä perkeleesti. Noh sana leviää, että seniorituki on roskaa ja paskamyrsky on valmis. Seuraavaksi lähtevät nekin, ketkä alunperin jäivät.

Sitten saavut kandina uuteen työpaikkaan intoa täynnä. Luvattu on ummet ja lammet, että sut on saatu edes harkitsemaan lähtöä ks paikkaan. Vastaanotto on kylmä kuin ryssän helvetissä, annetaan konsulttinumero käteen ja lapio toiseen, toivottaen hyvää matkaa suolakaivoksen uumeniin. Perehdytys saattaa olla puhelimessa ohimennen tai sitten ystävällinen hoitaja vähän näyttää paikkoja ennen kuin koko kylä vyöryy vastaanotolle. Koska olet ensimmäinen pitkään aikaan, joka tänne syrjäkylälle suostuu tulemaan, niin kaikkien aikaisempien tyyppien duunit kaatuvat niskaan ja kestätkin vain muutaman kuukauden tätä lapioimista. Kierre on valmis. Joko kyynistyt tai lähdet muualle.

Mielestäni on aika selkeää, että jotta ihmiset muuttavat kaupungista maakuntaan tulee maakunnassa olla tarjolla myös mahdolliselle puolisolle töitä ja lapsille koulu, sekä jotain sosiaalista harrastusta tai mahdollisuus harrastaa muuten. Ja jos näitä asioita ei ole, niin niitä tulee kompensoida jotenkin. Palkka on tähän yksi ratkaisu, toinen olisi osittaisen etätyön mahdollisuus ja/tai lyhyempi työviikko. Tosin jo nykyäänkin esimerkiksi psykiatrialla on pulaa tekijöistä mm. sen takia, että osa ei halua tehdä täyttä viiden päivän viikkoa samalle työnantajalle. Varsinkaan jos tuon työnantajan työyhteisössä tai jossain muussa aspektissa on pakettiauton mentäviä aukkoja, kuten usein tuntuu olevan. Esimerkiksi Kuopion tk:ssa ei ilmeisesti pienen kyselyn mukaan juurikaan suostuta näihin lyhyempiin työviikkoihin, joten vastavalmistuneet äänestävät jaloillaan. Lisäksi työtahti jo kandeille on infernaalinen muihin kaupunkeihin verrattuna. Sitten levitellään käsiä ja ihmetellään, kun jengi ei tule töihin.

Ja tässä keskustelussa jätän palkat ihan tarkoituksella mainitsematta, mutta voitte varmaan itsekin päätellä, että niissä on semmoinen Lapin miehen kalasaaliin kokoon verrattava aukko. Sen kokoinen, että Ever Given olisi mahtunut vaikka poikittain, eikä olisi jäänyt jumiin.

Noniin, mutta sitten lopulta päivän aiheeseen. Sain proffalta takaisin artikkelin viimeisiä versioita ennen lehteen lähettämistä. Tätä kommellusta olen avannut useassa kirjoituksessa, mutta sanotaanko että olen aika kypsä jo. Sillain viittä vaille hometta kasvaa korvissa tän asian tiimoilta. Innoissani aloin katsomaan, että mitäs nyt korjataan. Yllätykseksi kun soitin proffalle, niin hän soitti jo kohta takaisin ja käytiin osa asioista läpi. Nyt on selkeät sävelet, ensimmäistä kertaa vuosiin. Fiilis ihan katossa: ”Tämähän valmistuu joskus”.

Muutamia tekstimuokkauksia ja vain pitää yksi asia tarkistaa SPSS-ohjelmalla, yksi tilastoarvo pitää katsoa, että onko se oikein. 30 sekunnin homma, in-out. Ja paskan vitut. Lisenssi mennyt vanhaksi ja siitä seuraa seuraava kaskadi:

tilaukseen uusi lisenssi -> tulee muutamassa minuutissa -> SPSS ei ota sitä vastaan -> poistetaanpa vanha ohjelma ja kokeillaan uusiksi -> UEF:n sivuilta latausohjelma ja uudelleenasennus käyntiin -> Huomaa, että uusi SPSS on japaniksi -> lataa uudelleen .exe tiedosto ja kokeile uudestaan -> SPSS edelleen japaniksi -> Painele nappuloita, kunnes asennus alkaa -> Edelleen japaniksi -> peruuta asennus, laske 1000 ja kuitenkin lyö pöytää muutaman kerran.

Miten tämä voi aina olla näin vitun vaikeaa. Olen niin loppu tähän laitokseen ja opiskeluun. Onneksi tämä loppuu kohta, miten helvetissä joku voi toivoa tämän jatkuvan vielä pidempään. Ihan kuin toivoisi noroviruksen jatkuvan, koska eihän se nyt niin paha ole, kun ripuli ja oksennus ei ajankohtaisesti lennä pitkin seiniä.

Nyt vedän henkeä, menen seisomaan sateeseen ja odotan että salama iskee.

-Henkka

p.s. Iltapäivän luennot meni kanssa jo totuttuun tyyliin kerrasta nappiin. Ihotautien luento alkoi reilusti myöhässä ja kun kello oli 14.12, niin dioista noin 40% käymättä. Tässä pitää tietää, että seuraava syöpätautien luentohan siis alkaa vasta 14.15. Onneksi jäi vaan joku anafylaksia käsittelemättä, toivottavasti ei ole mikään kovin tärkeä juttu.

Jo perinteeksi muodostunut koulunaloitusvitutus

Terve, rakkaat lukijani.

Olen viimeisen ja ainoan lomaviikkoni käyttänyt lähestulkoon kokonaan Juufin videoiden katseluun, olen nyt saanut kiinni viimeiset kolme vuotta Suomen tosi-tv-formaateista ja en muista milloin olisi ollut näin hauskaa. Suosittelen lämpimästi. Tästä inspiroituneena kirjoitusasuni on tässä kirjoituksessa hieman erilainen kuin aikaisemmin.

No mutta jottei vanha lukijakuntani pety, niin tänäkin vuonna opintojen startti ei tuottanut pettymystä. Kun ei odota enää mitään, niin paha on pettyäkään. Ainakaan pahasti.

Aamu alkoi tänään 8.15 pakollisella infoluennolla, jota varten ei ollut valmisteltu minkäänlaista diaesitystä/powerpointtia ja luennoitsija käytännössä luki erinäisten kurssien moodleohjeistuksia ääneen. Suurinpiirtein näin: ”Muistakaa ilmoittautua kursseille, tulostakaa reissuvihkot ja älkää olko poissa sekä tehkää syvärit”.

Ah nuo ikivihreät reissuvihkot, kyllä äiti on ylpeä kun poika saa tämän koulu-uran päätökseen ja saa viimeisen tarran omaan reissuvihkoon. Sen jälkeen voin polttaa ne kaikki Vuorilammen nuotiolla ja yrittää summonoida demonin valmistelemaan mun syvärit. Oli myös käsinkosketeltavaa se ahdistus mikä huokui kurssitovereista, kun heidän pitikin yhtäkkiä keskittyä pelkkään ääneen lukemisen sijasta. Tämä osoittautui itselläkin mahdottomaksi, joten eniten aikaa kuluikin whatsapissa ja tulevia työvuoroja suunnitellessa.

Seuraavana vuorossa olikin syöpätautien info + ensimmäinen luento. Mikään ei herätä mielenkiintoa kuin kunnon diashow p53-geenistä, syövän aiheuttajista ja vähintään 20 erilaista käppyrää erilaisten syöpien määristä ja hoidoista. Onneksi kaikki tilastot vielä loppuivat n. 2006 vuoteen, joten tietokin oli yhtä ajantasalla kuin UEF:n kaikki opetusmetodit. Tästä tulikin mieleen, että ensimmäisessä infoluennossa vetäjä muistutti meidän varmistaa, että linjaopinnot on varmasti tehty. Muuten varsin onnistunut suoritus, mutta linjaopinnot muistaakseni loppuivat jo 2014 aloittaneilla ja meidän vuosikurssi on 2016 mallia. Onneksi suurta vahinkoa ei käynyt, kun suurinosa kuuntelijoista varmaan vielä heräili ja kommentti meni täysin ohi.

Nyt meillä on lounastauko ja sitten alkaa ihotaudit. Voi pojat on tämä etäopetus kyllä niin hienoa, tekisi mieli jo puolikkaan päivän jälkeen kävellä tuohon naapurisaleen ja hakea vaikka muutama olunen aikaa siivittämään tai sitten lähteä salille ja kuunnella loput luennot korvanapeista. Tosin ihotaudeissa olisi ehkä hyvä nähdä isolta ruudulta sairaudet, joten ehkä passaan salin nyt hetkeksi.

Opetuksen piti siis alunperin olla lähiopetuksena, mutta sitten muutama tuhatta ihmistä päätti vaeltaa Kuopioon musafestareille ja kun sopivasti oli vaihdettu junantuomia pöpöjä ja päästy uudelleen kiihtymisvaiheeseen, niin päätettiin pistää jälleen jarrut päälle. Myös auttaa se, että meidän kurssilla on niin hitokseen porukkaa, ettei koko yliopistolla tai sairaallalla ole tarpeeksi isoa auditoriota missä etäisyydet voisi täyttyä.

En tiedä itkeäkö vai nauraa. Seuraavat kolme viikkoa on taas ruudulla mustien nimilaatikkojen tuijottamista. Välillä jollain menee mikki päälle vahingossa ja yleensä nämä ovat kaikkein viihdyttävin osuus koko seminaaria. Ei ihme, että opiskelijat on täysin rikki tämän pandemian jäljiltä, onhan tämä nyt ihan perseestä.

Onneksi tähänkin risukasaan paistelee välillä aurinko. Töissä on mennyt hyvin ja välillä jopa on tunne, että osaa jotain. Hyvin harvoin, mutta aina välillä käy tuuri. Eilen annoin potilaalle mukaan puolikkaan Temestan, potilas oli tyytyväinen. Toinen oli tyytyväinen, kun sai yskänlääkereseptin ja kolmas siitä, että vein hänen varpaankyntensä. Hardcorescienceä, tähän ei moni pystyisi. (ja ennenkuin joku lukija saa tästä väärän käsityksen, niin tämä kappale on huumoria).

Jatketaan syksyä koulun ja keikkailun merkeissä.

-Henkka

Ja mikäli ette ole vielä tutustunut Suomi tubettajien paskakontenttikuninkaaseen, niin tässä linkki kanavalle. https://www.youtube.com/c/Juufin
Kehoitan aloittamaan alusta, että pääsette mukaan sisäpiirivitseihin.