Ei riitä huumori enää kauaa

Tervehdys

Ja nyt tuleekin harvinaista herkkua, nimittäin tulee jo toinen kirjoitus peräkkäisinä päivinä. Eilisen suurimman vitutuksen, kun kävi salilla purkamassa, niin loppuilta menikin jälleen normaalia kaavaa, eli Youtubesta laatusontaa katsoen. Siis Juufinia. Videot kuitenkin loppuivat ja nyt joudun etsimään uusia viihteen lähteitä.

Tämä aamu alkoi aamiaisella ja sisätautien diabetesluennolla, tämähän muuten kuulostaisi tosi kivalta ja opettavaiselta, mutta luento oli täsmälleen sama kuin kolmantena vuonna sisätautien kurssilla, diat mukaanlukien. Kertaus on opintojen äiti vai miten se menikään. Tästä luennosta siis jäikin käteen se, että diabetesta kannattaa hoitaa, geenitestejä kannattaa käyttää ja, että jenkit eivät osaa juoda sokeriliemiä terveydenhuollossa, mutta vapaa-ajalla se ilmeisesti onnistuu turhankin hyvin.

Luennon tauolla tuli myös lueskeltua uutisia, jossa törmäsinkin tuttuun aiheeseen koulutusmääristä ja miten se vaikuttaa työvoiman jakautumiseen maakuntien ja kaupunkien välillä. No nyt kun psykologeilla on todettu, että koulutusmäärien lisäys ei saa jengiä lähtemään periferiaan töihin (https://yle.fi/uutiset/3-12060698), niin mitenköhän helvetissä tämän pitäisi sitten lääkäreillä toimia? Tämä nyt on ollut kuitenkin isoimpia syitä millä koulutusmäärien nostoa on ajettu.

Tuossa taas eilen muisteltiin, että kirurgian peräpukamaharkassa oli 9 kandia, joista yksi pääsi tekemään samalla, kun samalla hän alkoi muistuttaa Hydraa hartioille lisääntyneiden päiden johdosto. Potilaalle varmasti mukava näky. Tai miten luomenpoisto opetettiin tasan kerran per sairaala (Mikkeli /KYS) ja silloinkin vedettiin KPS siitä kuka saa ommella ja kuka leikata, loput sitten kattelivat vierestä tätäkin huimaa operaatiota. Ja nämä samat ongelmat riivaavat kaikkia kliinisiä kursseja.

Myös elävästi muistan miten me istuttiin pakollisilla luennoilla portailla, kun penkit ei riittäneet kaikille, samalla toki hätäpoistumistiet tukkien. Tällä hetkellä kurssikoot ovat niin suuria, että sovimme vain kahteen auditorioon koko UEF/KYS alueella, korona-aikana emme niihinkään. Ryhmäkoot ovat liian isot, jotta laadukasta opettamista voidaan toteuttaa. Tämä vaikuttaa siihen, että valmistuneet lääkärit ovat epävarmoja omista taidoistaan, ellei paikalla ole kunnollista senioritukea, jolta toistuvasti kysyä mieleen tulevia asioita. Ja jostain syystä siellä kunnon periferiasta harvoin sitä senioritukea löytyy.

Se aina alkaa samalla kaavalla. Lääkäreitä on ensin tarpeeksi, sitten yksi tai useampi lähtee syystä tai toisesta. Tilalle ei saada heti ketään, joten odotellaan ja hetki pärjäillään omillaan. Sitten työt alkavat kasaantumaan, työyhteisö rakoilee paineen alla, koska jengi haluaisi oikeasti tehdä työnsä hyvin. Sitten ne ketkä jäi saavat avukseen lyhyisiin työsuhteisiin kandeja tai ostolääkäreitä, mutta eivät jaksa näitä perehdyttää, kun on omakin työ jäljessä perkeleesti. Noh sana leviää, että seniorituki on roskaa ja paskamyrsky on valmis. Seuraavaksi lähtevät nekin, ketkä alunperin jäivät.

Sitten saavut kandina uuteen työpaikkaan intoa täynnä. Luvattu on ummet ja lammet, että sut on saatu edes harkitsemaan lähtöä ks paikkaan. Vastaanotto on kylmä kuin ryssän helvetissä, annetaan konsulttinumero käteen ja lapio toiseen, toivottaen hyvää matkaa suolakaivoksen uumeniin. Perehdytys saattaa olla puhelimessa ohimennen tai sitten ystävällinen hoitaja vähän näyttää paikkoja ennen kuin koko kylä vyöryy vastaanotolle. Koska olet ensimmäinen pitkään aikaan, joka tänne syrjäkylälle suostuu tulemaan, niin kaikkien aikaisempien tyyppien duunit kaatuvat niskaan ja kestätkin vain muutaman kuukauden tätä lapioimista. Kierre on valmis. Joko kyynistyt tai lähdet muualle.

Mielestäni on aika selkeää, että jotta ihmiset muuttavat kaupungista maakuntaan tulee maakunnassa olla tarjolla myös mahdolliselle puolisolle töitä ja lapsille koulu, sekä jotain sosiaalista harrastusta tai mahdollisuus harrastaa muuten. Ja jos näitä asioita ei ole, niin niitä tulee kompensoida jotenkin. Palkka on tähän yksi ratkaisu, toinen olisi osittaisen etätyön mahdollisuus ja/tai lyhyempi työviikko. Tosin jo nykyäänkin esimerkiksi psykiatrialla on pulaa tekijöistä mm. sen takia, että osa ei halua tehdä täyttä viiden päivän viikkoa samalle työnantajalle. Varsinkaan jos tuon työnantajan työyhteisössä tai jossain muussa aspektissa on pakettiauton mentäviä aukkoja, kuten usein tuntuu olevan. Esimerkiksi Kuopion tk:ssa ei ilmeisesti pienen kyselyn mukaan juurikaan suostuta näihin lyhyempiin työviikkoihin, joten vastavalmistuneet äänestävät jaloillaan. Lisäksi työtahti jo kandeille on infernaalinen muihin kaupunkeihin verrattuna. Sitten levitellään käsiä ja ihmetellään, kun jengi ei tule töihin.

Ja tässä keskustelussa jätän palkat ihan tarkoituksella mainitsematta, mutta voitte varmaan itsekin päätellä, että niissä on semmoinen Lapin miehen kalasaaliin kokoon verrattava aukko. Sen kokoinen, että Ever Given olisi mahtunut vaikka poikittain, eikä olisi jäänyt jumiin.

Noniin, mutta sitten lopulta päivän aiheeseen. Sain proffalta takaisin artikkelin viimeisiä versioita ennen lehteen lähettämistä. Tätä kommellusta olen avannut useassa kirjoituksessa, mutta sanotaanko että olen aika kypsä jo. Sillain viittä vaille hometta kasvaa korvissa tän asian tiimoilta. Innoissani aloin katsomaan, että mitäs nyt korjataan. Yllätykseksi kun soitin proffalle, niin hän soitti jo kohta takaisin ja käytiin osa asioista läpi. Nyt on selkeät sävelet, ensimmäistä kertaa vuosiin. Fiilis ihan katossa: ”Tämähän valmistuu joskus”.

Muutamia tekstimuokkauksia ja vain pitää yksi asia tarkistaa SPSS-ohjelmalla, yksi tilastoarvo pitää katsoa, että onko se oikein. 30 sekunnin homma, in-out. Ja paskan vitut. Lisenssi mennyt vanhaksi ja siitä seuraa seuraava kaskadi:

tilaukseen uusi lisenssi -> tulee muutamassa minuutissa -> SPSS ei ota sitä vastaan -> poistetaanpa vanha ohjelma ja kokeillaan uusiksi -> UEF:n sivuilta latausohjelma ja uudelleenasennus käyntiin -> Huomaa, että uusi SPSS on japaniksi -> lataa uudelleen .exe tiedosto ja kokeile uudestaan -> SPSS edelleen japaniksi -> Painele nappuloita, kunnes asennus alkaa -> Edelleen japaniksi -> peruuta asennus, laske 1000 ja kuitenkin lyö pöytää muutaman kerran.

Miten tämä voi aina olla näin vitun vaikeaa. Olen niin loppu tähän laitokseen ja opiskeluun. Onneksi tämä loppuu kohta, miten helvetissä joku voi toivoa tämän jatkuvan vielä pidempään. Ihan kuin toivoisi noroviruksen jatkuvan, koska eihän se nyt niin paha ole, kun ripuli ja oksennus ei ajankohtaisesti lennä pitkin seiniä.

Nyt vedän henkeä, menen seisomaan sateeseen ja odotan että salama iskee.

-Henkka

p.s. Iltapäivän luennot meni kanssa jo totuttuun tyyliin kerrasta nappiin. Ihotautien luento alkoi reilusti myöhässä ja kun kello oli 14.12, niin dioista noin 40% käymättä. Tässä pitää tietää, että seuraava syöpätautien luentohan siis alkaa vasta 14.15. Onneksi jäi vaan joku anafylaksia käsittelemättä, toivottavasti ei ole mikään kovin tärkeä juttu.

Jo perinteeksi muodostunut koulunaloitusvitutus

Terve, rakkaat lukijani.

Olen viimeisen ja ainoan lomaviikkoni käyttänyt lähestulkoon kokonaan Juufin videoiden katseluun, olen nyt saanut kiinni viimeiset kolme vuotta Suomen tosi-tv-formaateista ja en muista milloin olisi ollut näin hauskaa. Suosittelen lämpimästi. Tästä inspiroituneena kirjoitusasuni on tässä kirjoituksessa hieman erilainen kuin aikaisemmin.

No mutta jottei vanha lukijakuntani pety, niin tänäkin vuonna opintojen startti ei tuottanut pettymystä. Kun ei odota enää mitään, niin paha on pettyäkään. Ainakaan pahasti.

Aamu alkoi tänään 8.15 pakollisella infoluennolla, jota varten ei ollut valmisteltu minkäänlaista diaesitystä/powerpointtia ja luennoitsija käytännössä luki erinäisten kurssien moodleohjeistuksia ääneen. Suurinpiirtein näin: ”Muistakaa ilmoittautua kursseille, tulostakaa reissuvihkot ja älkää olko poissa sekä tehkää syvärit”.

Ah nuo ikivihreät reissuvihkot, kyllä äiti on ylpeä kun poika saa tämän koulu-uran päätökseen ja saa viimeisen tarran omaan reissuvihkoon. Sen jälkeen voin polttaa ne kaikki Vuorilammen nuotiolla ja yrittää summonoida demonin valmistelemaan mun syvärit. Oli myös käsinkosketeltavaa se ahdistus mikä huokui kurssitovereista, kun heidän pitikin yhtäkkiä keskittyä pelkkään ääneen lukemisen sijasta. Tämä osoittautui itselläkin mahdottomaksi, joten eniten aikaa kuluikin whatsapissa ja tulevia työvuoroja suunnitellessa.

Seuraavana vuorossa olikin syöpätautien info + ensimmäinen luento. Mikään ei herätä mielenkiintoa kuin kunnon diashow p53-geenistä, syövän aiheuttajista ja vähintään 20 erilaista käppyrää erilaisten syöpien määristä ja hoidoista. Onneksi kaikki tilastot vielä loppuivat n. 2006 vuoteen, joten tietokin oli yhtä ajantasalla kuin UEF:n kaikki opetusmetodit. Tästä tulikin mieleen, että ensimmäisessä infoluennossa vetäjä muistutti meidän varmistaa, että linjaopinnot on varmasti tehty. Muuten varsin onnistunut suoritus, mutta linjaopinnot muistaakseni loppuivat jo 2014 aloittaneilla ja meidän vuosikurssi on 2016 mallia. Onneksi suurta vahinkoa ei käynyt, kun suurinosa kuuntelijoista varmaan vielä heräili ja kommentti meni täysin ohi.

Nyt meillä on lounastauko ja sitten alkaa ihotaudit. Voi pojat on tämä etäopetus kyllä niin hienoa, tekisi mieli jo puolikkaan päivän jälkeen kävellä tuohon naapurisaleen ja hakea vaikka muutama olunen aikaa siivittämään tai sitten lähteä salille ja kuunnella loput luennot korvanapeista. Tosin ihotaudeissa olisi ehkä hyvä nähdä isolta ruudulta sairaudet, joten ehkä passaan salin nyt hetkeksi.

Opetuksen piti siis alunperin olla lähiopetuksena, mutta sitten muutama tuhatta ihmistä päätti vaeltaa Kuopioon musafestareille ja kun sopivasti oli vaihdettu junantuomia pöpöjä ja päästy uudelleen kiihtymisvaiheeseen, niin päätettiin pistää jälleen jarrut päälle. Myös auttaa se, että meidän kurssilla on niin hitokseen porukkaa, ettei koko yliopistolla tai sairaallalla ole tarpeeksi isoa auditoriota missä etäisyydet voisi täyttyä.

En tiedä itkeäkö vai nauraa. Seuraavat kolme viikkoa on taas ruudulla mustien nimilaatikkojen tuijottamista. Välillä jollain menee mikki päälle vahingossa ja yleensä nämä ovat kaikkein viihdyttävin osuus koko seminaaria. Ei ihme, että opiskelijat on täysin rikki tämän pandemian jäljiltä, onhan tämä nyt ihan perseestä.

Onneksi tähänkin risukasaan paistelee välillä aurinko. Töissä on mennyt hyvin ja välillä jopa on tunne, että osaa jotain. Hyvin harvoin, mutta aina välillä käy tuuri. Eilen annoin potilaalle mukaan puolikkaan Temestan, potilas oli tyytyväinen. Toinen oli tyytyväinen, kun sai yskänlääkereseptin ja kolmas siitä, että vein hänen varpaankyntensä. Hardcorescienceä, tähän ei moni pystyisi. (ja ennenkuin joku lukija saa tästä väärän käsityksen, niin tämä kappale on huumoria).

Jatketaan syksyä koulun ja keikkailun merkeissä.

-Henkka

Ja mikäli ette ole vielä tutustunut Suomi tubettajien paskakontenttikuninkaaseen, niin tässä linkki kanavalle. https://www.youtube.com/c/Juufin
Kehoitan aloittamaan alusta, että pääsette mukaan sisäpiirivitseihin.

Oppirahat KYS:llä

Moro,

Viimeksi kirjoittelin Saarijärveltä tk-harkan alkupäästä. No harkka vedettiin loppuun kunnialla ja paikkana sen verran mukava, että tuli sovittua sinne töitäkin. Palaan siis Saarijärvelle loka-marraskuuksi. Mutta nyt mennään vähän asioiden edelle.

Meillähän kuuluu kaksi pakollista ”alaan sidottua” amanuenssuuria Kuopiossa opintoihin. Nämä voi suorittaa joko sisätaudeilla tai kirurgialla. Minä helmikuun hajoamisen jälkeen ajattelin ensin pitää kesän kokonaan lomana, mutta sitten lopulta päädyinkin suorittamaan amanuenssuurit pois, koska jossain välissä ne on kuitenkin pakko suorittaa. Nyt ennen viimeistä viikkoa voin sanoa, että kannatti.

Kesäkuu tuli vietettyä KYS:llä päivystysosastolla sisätautien amanuenssina. Osastotyö oli opettavaista ja meillä oli siellä hyvä porukka, mutta päivystys ei tehnyt vaikutusta. En tiedä oliko oma ennakkoasenne väärä vai mikä, mutta ensimmäset kolme iltapäivää istuin siellä peukalo perseessä, koska kukaan ei ehtinyt ohjata tai neuvoa asioita. Sanottiin vaan, että mene ja tutki potilaita, mutta kun yritti kysyä, että kenelle raportoidaan niin kukaan ei halunnut potilaita itselleen. Eiku sori, sain mä kolmantena päivänä tehdä yhden potilastekstin. 30h päivystystä ja voin sanoa, että en oppinut mitään uutta. Not impressed. Käteen jäi ainakin tieto siitä, että nykyisellään sisätaudit sairaalatasolla eivät ole mun juttuni. Ja osastonlääkäri sanoi, että palautin hänelle uskon amanuensseihin, että kait mä jotain kuukauden aikana tein oikein.

Heinäkuu on mennyt kirurgian päivystyksessä ja voi pojat, on muuten siistiä. Aamupäivät on vähän hitaampia, mutta tämä on tarjonnut täydellisen mahdollisuuden tutkia potilaat rauhassa ja imeä kaikki tieto minkä ehdin. Päivystyksessä on tällä hetkellä akutologiaan erikoistuva yleislääketieteen erl, pehmeän ja kovan puolen päivystäjät. Eli pääsääntöisesti meitä on neljä siellä kopissa. Akuuttilääkäri on paikalla ma – to ja muut vaihtuvat joko viikottain tai parin päivän välein. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kaikki ovat olleet valmiita ohjaamaan ja opettamaan kädestä pitäen asioita. Samalla hyvää oppia myös akuutti- ja yleislääketieteestä, sekä pientoimenpiteistä. Mikäli lista on ollut tyhjänä niin puheenaiheita on riittänyt laidasta laitaan, niin asiasta kuin asian vierestä.

Tässä tulikin mieleen toinen hauska juttu -> erikoistuva lääkäri-titteli. Alasta riippuen ”erikoistuva lääkäri” voi olla 4. vsk kandi ekaa kesää töissä tai viimeistä vuotta erikoistuva lisensiaatti, näiden kahden ääripään kokemusero on vähintään kuusi vuotta kokemusta lääkärintyöstä. Jotenkin typerää, että ei ole mitään erittelyä sille, että kuka on kandi ja kuka valmistunut tai missä vaiheessa erikoistumista. Ja kaikilla sama palkka samassa sairaalassa, tietysti.

Kaikenkaikkiaan kesä on opettanut paljon ja oma ammatillinen osaaminen sekä itsevarmuus päivystämiseen on kyllä kohentunut mukavasti, huomenna olisi toinen tk-päivystys itsenäisesti. Tässä tullut myös sovittua Joensuuhun sairaalaan keikkaa, tietty muutama keikka Hämeenlinnaan psykalle, päivätöihin Saarijärvelle terkkariin ja Varkauteen työterveyteen kokeilemaan sitä saraa. Muita paikkoja myös mietinnässä. Tavoite olisi saada mahdollisimman kattavaa kokemusta ennen valmistumista ja jatkaa ehkä myös sen jälkeen. Erikoistua ehtii sitten joskus, kunhan ala ensin selviää.

Enää viisi herästystä KYS, sitten kolme keikkaa Hämeenlinnaan, synttärit ja pari tk-päivystystä ja koulu alkaakin taas. Onneksi saadaan ilmeisesti järkätä taas tapahtumia KuoLOssa, joten pääsee vikana vuonna vielä sosialisoitumaan ennen työelämään siirtymistä.

Hyvät kesän jatkot kaikille
-Henkka

p.s. Raksahistorian takia muutama kirurgi on aktiivisesti tsemppaamassa ortopediksi, koska käsillä tekeminen ja työkalut samoja. Katotaan sitten tk-palveluiden jälkeen.

Saarijärvellä jälleen

Moro,

Kuopion terveyskeskusjakso takana ja Saarijärvellä seuraava tk-jakso korkattu. Kuopiossa meille oli järkätty potilaita aamupäiväksi sillein, että me kandit tutkittiin potilaita ja vastuulääkärillä oli soittoaikoja tms lyhyitä töitä, jotta kun me saatiin potilas tutkittua, niin lääkärin oli nopea tulla paikalle toteamaan tilanne ja potilas pääsi jatkamaan matkaa. Meille oli varattuna tunnin vastaanottoajat, joten ehdittiin käymään kohtuullisen monta asiaa yleensä läpi. Monella potilaalla olikin valmis lista asioista joihin halusivat neuvoja tai hoitoa. Kaikenkaikkiaan onnistunut opetustapahtuma.

Mutta, aina se kääntöpuoli. Viimeinen opetus nykyisellä klinikkaryhmällä. Ensi vuonna jostain byrokraattisista syistä meidät jaetaan uusiin ryhmiin ja aakkosjärjestykseen, joten meillä vaihtuu jälleen kerran klinikkaryhmä. Tämä hieman potuttaa, koska nyt olisi ne viimeiset hetket lujittaa niitä ystävyyssuhteita. Onneksi on sos. media ja muut keinot pitää yhteyttä, mutta eihän nämä nyt ole sama asia kuin nähdä päivittäin. Toisaalta toivon, että opetus olisi osittain edelleen etänä ihan vain käytännön syistä, mutta toisaalta sosiaalisten tekijöiden takia enemmän lähiopetusta olisi kivempi.

Nykyinen harjoittelujakso Saarijärvellä on alkanut kevyesti, ensimmäinen päivä vähän tutustuttiin taloon ja kollegoihin. Tänään sitten pääsimme jo tutkimaan omia potilaita alusta loppuun. Lääkäri kävi lopulta katsomassa tilanteen, käytiin löydökset sekä suunnitelma läpi ja potilas pääsi tyytyväisenä jatkamaan matkaansa. Tosin muutaman potilaan kohdalla tuli nöyrästi haettua apua heti alkuunsa, kun tuli seinä vastaan.
Tämä on oikein kultakaivos kandin silmin asiaa katsellen, paikalla aina osaavia ja auttavaisia kollegoita ja kokeneita hoitajia (täällä myös jokainen kandi kesäisin saa oman tutor-lääkärin). Täällä myös pyritään tekemään mahdollisimman paljon itse, ilman ESH:n apua. Täällä esimerkiksi tehdään itse kardioversiot ja täällä on myös skopiavalmius, oma labra ja röntgen, jotka auki koko virka-ajan ja sitten vielä riittävät iltalabrat päivystystä ajatellen. JA yksi järkyttävän kova etu, eli työpäivään on sisään leivottu palkalliset tauot: 2x kahvitauko ja tunnin ruokatauko. Jos näyttää, että lista jää jälkeen, niin ehdit vielä kiriä ja kuitenkin syömään. Kahvitauot loistava paikka nopeasti konsultoida asiasta, joka jäänyt vaivaamaan. Toki ikääntyvä populaatio tuo omat haasteensa.

Saarijärvi on lisäksi paikkana hieno, viimeksi täällä oltiin talvella ja silloin ei oikein tuo luonto inspiroinut, mutta tällä hetkellä +20 asteen kelit ja juuri herännyt luonto oikein huutaa luokseen. Mikäli tällä viikolla vielä joku päivä, ettei sada niin lähdetään toisen kandin kanssa katselemaan erilaisia luontokohteita joita seniorit kehuneet. Tunnin ajomatka Jyväskylään ei ole paha ja useampi kollega matkaa sieltä, joten matkaseuraakin on.

Nythän tämä meni ihan mainospuheeksi 😀 mutta on tämä huikea paikka ja odotan innolla mitä seuraavat 1,5 viikkoa tuo tullessaan. Ja tanssin saralla myös aktivoitumista havaittavissa, viikonloppuna ensimmäiset tiiviskurssit sitten ikuisuuteen. Toinen koronarokotuskin tuli saatua viime viikolla, joten sekin huoli vähemmän. Toki tansseissa oman parin kanssa ja maskit naamalla. Toivottavasti kohta pääsee myös ulkomaille tapahtumiin.

Mukavaa kevään jatkoa ja kesän odotusta.

-Henkka

Lukukauden viimeinen tentti ja sopeutumishäiriö

Moro,

Tänään tosiaan silmätautien tentti ja mikäli tuo ja kliininen ravitsemustiede menevät läpi, niin olisi 5. vuosikurssin opinnot paketissa muutaman viikon terveyskeskusharjoittelua lukuunottamatta. Itselläni on viikko Kuopiossa ja kaksi viikkoa Saarijärvellä.

Mutta tämä ei ollut se aihe mistä kirjoitusinto kumpusi, vaan se että kävin äsken salilla. Koronarajoitukset ja ohjeet tottakai huomioiden. Siellä törmäsin kahteen kurssikaveriin ja toinen kysäisi, että ”miten sun tutkimus edistyy”? Tästä käytiin lyhyehkö keskustelu, mutta jos olette blogia lukeneet, niin tiedätte että niitä on tehnyt kuin Iisakin kirkkoa, tosin pari kertaa uusiksi perustuksia myöten.

Mutta tämäkään ei ole se pääpointti. Vaan se reaktio mikä seurasi tätä keskustelua: se kurkkuun nouseva ahdistus, verenpaineen ja sykkeen nousu sekä näitä seuraava silmitön vitutus. Pohjustuksena se, että itsellä on opinto- ja työkuviot sekä talous tällä hetkellä melko hyvässä mallissa ja muutenkin elämässä menee suhteellisen kivasti verrattuna muutama kuukausi taaksepäin. Poistin Facebookin ja IG:n tuossa joku aika sitten ihan kokeeksi, että paraneeko fiilis, tyhjensin kalenteria urakalla ja järjestelin työkuvioita yms uudelleen. Tästä kirjoittelinkin jo aiemmin.

Silti, vaikka stressitasot ovat tällä hetkellä suhteellisen alhaiset, niin pelkkä yksi kysymys ajoi minut äsken tilanteeseen, että oli pakko lähteä salilta kävelemään kotiin ja mietin vain mielessäni, että toivottavasti kukaan ei tule mussuttamaan mitään nyt, koska en voi luottaa reagointiini. Teki mieli heittää puhelinkin jonkun näyteikkunasta sisään, vain koska biisi Spotifyissa alkoi vituttamaan. Tämä tilanne on ihan absurdi. Mietin vain, että kuinka kauan kestää että pystyn keskustelemaan mun syväreistä tai väitöksestä ilman, että näen pelkkää punaista. Kuulemma puoli vuotta täydellistä taukoa olisi paikallaan, jotta stressinsietokyvyn saisi takaisin tavanomaiselle tasolle.

Ja hassua tässä on se, että tätä ei esiinny esimerkiksi töissä tai muuten opinnoissa. Vain syvärit/tutkimustyö on se joka kippaa kupin nuri samantien.

Aamulla tosin kuppi meni heti nurin, kun luin tän ( https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/e8cf4656-2997-4848-a818-9eca6f77cbd1 ). Mä en pysty käsittämään miten sinisilmäisiä aikuiset ihmiset on koulukiusaamisen edessä. Ihan kuin se auttaisi, että vähän silitellään päätä ja heilutetaan sormea kiusaajalle. ”Koululla järjestettiin palaveri, jossa ”kiusaaja” eli väkivaltarikollinen kohtasi uhrinsa. Hän ei juurikaan reagoinut nuhteluihin” ”Muistaakseni vinkkinä oli, että ei kannata mennä mihinkään välituntivalvojan silmäpiiristä, isä muisteli.” Mitä helvettiä nämä opetusalan ammatti-ihmiset oikein kuvittelee? Sama saamattomuus näkyi jo omalla ala- ja yläasteella, kun kiusaamiseen ei puututtu mitenkään. Tai no siis järjestettiin näitä soo-soo-tapaamisia, joiden painoarvona oli ainoastaan se, että kiusaaminen paheni, koska kaiken lisäksi olit vielä kantelija.

Luulin, että 20 vuodessa olisi tultu eteenpäin. Kuulin tänään, että jossain kunnassa on menty siihen, että aina kun ”kiusaamista” tapahtuu, niin paikalle soitetaan poliisi ja tehdään rikosilmoitus. Näin ainakin lapset oppisi, että teoilla on seuraamukset. Ja itse tekisin vielä lastensuojeluilmoituksen, koska koulu ei pysty turvaamaan lapsien kasvua ja kehitystä.

Vituttaa aivan suunnattomasti näiden lasten puolesta, jotka pahimmillaan kärsii pitkälle aikuisuuteen opettajien ja rehtorin munattomuuden takia.

Hyvää viikonloppua vaan kaikille. Taidanpa lähteä juuri avatuille torin terasseille nauttimaan auringosta. Tai sitten lähden lenkille.

-Henkka

Tajunnanvirtaa wa-ryhmächatistä

”Ahdistus alkaa tiivistymään. Painajaiset valmistumisen viivästymisestä, koska joku on hukannut reissuvihkon ja sekoilee allekirjoituksien kanssa alkavat realisoitua. Työluvat roikkuvat koronasta masentaneiden opettajien käsistä ja epävarmuus siitä osaako työmarkkinoilla mitään, koska etäopetus tuhonnut viimeisetkin motivaatiot opiskelusta ja uuden oppimisesta.

Vappu ja kaikki muu kiva on peruttu jo toista vuotta putkeen, opiskelijaelämä jäämässä taakse ilman viimeisen vuoden nostalgiakiertelyä tapahtumissa ja viimeisiä mahdollisuuksia kurssilaisten kanssa ajan viettoon, ennekuin kaikki muuttavat pitkin poikin Suomea. Tieto siitä tapahtumat joita järkätään on kympin kiltti tyttöjen lautapeli-iltoja ei herätä hilpeyttä. Nyt jo tuntee Jallun kutsuhuudon, mutta kokoontuminen kielletty. Saunailtoja ei uskalla järjestää, koska jos joku saakin koronan, niin koko yliopisto saa noottia ja päästään lehtiin.

Menet tk:hon töihin ja siellä vastavalmistuneet muistelee viimeisiä toogiaan ja muita reissuja, joku kertoo tarinaa miten LT6:lla pyöri 6kk kännissä fuksien seassa. Itse tajuat, että istuit tuon ajan vain sisällä tuijottaen samaa ruutua opetuksessa että vapaa-ajalla, joko tekemässä alustuksia kursseille tai pelaamalla Minecraftia, että edes jotain rakentavaa olisi elämässäsi.

Kesälomalta saadut rahat poltit meemiosakkeisiin alkuvuodesta, koska loppuvuoden aikana tajusit että rajoitteet estävät matkustamisen ja suurta osaa harrastamisesta etkä keksinyt rahalle muutakaan käyttöä. Aikaisemmat vuosikurssit tehneet huikeita reissuja LT5 ja LT6 aikana, koska paljon vapaata ja hyvin raheja käytössä verrattuna aikaisempaan opiskeluelämään.

Nyt näin ei ole. Työelämä ja 38,15h viikko lähenee. Kohta pitäisi sitä asuntoakin katsella ja lapsia tehdä, sitten ei enää lomailla extempore Siperiaan viikoksi tai reissata joka viikko eri kaupunkiin harrastuksien perässä. Erikoistuminen alkanut myös pyörimään mielessä, ahdistus tästäkin lisääntyy joka kuukausi. Vaikka kukaan ei puhu asiasta niin silti se leijuu ympärillä.”

Tämä ei sitten ole mikään virallinen kanta tai totuus. Oikeasti on ihan mukavaa, että kalenterissa on vapaapäiviä ja etäopiskelustakin voi saada paljon irti kun asiaan oikein paneutuu. Lähiopetukset edelleen pääsääntöisesti tosi hyvin järkätty. Mutta pakko myöntää, että opiskelijatapahtumia ja matkustamista on ikävä, varsinkin kun rajoitteet lopettivat käytännössä tanssin itseltäni ja se oli viime vuosina niin iso osa vapaa-aikaa.

Nyt odotellaan vain tenttituloksia ja toivotaan parasta. Vastaamatta tällä hetkellä NaSy, KNK, YLE, ensi viikolla Kliininen ravitsemus ja siitä muutama viikko niin ois silmätaudit. Sitten tk-harkka ja tämä vuosi olisi paketissa. Nyt ajelemaan Nurmijärvelle, viikonloppuna töihin.

LT 6 katseissa

Moro,

Meillä oli kuudennen vuosikurssin info tuossa pari päivää takaperin ja pakko sanoa, että kyllä se loppu häämöttää jo. Noin puolivuotta opintoja kokonaisuudessaan + syvärit + 2 alaan sidottua amanuenssuuria, niin tämä on vihdoin ohi. Nyt käynnissä oleva KNK-kurssi (korva-nenä-kurkku) on herätellyt hampaan opiskelijan taas sisälläni ja pääni koittaa keksiä hyviä syitä suorittaa myös se tutkinto loppuun. Harmikseen vain plussat ja miinukset ei oikein edelleenkään kohtaa.

Ainoa erikoisala, jonne suoraan olisi hyötyä kaksoistutkinnosta on suu- ja leukakirurgia, mutta sielläkin saa vain kaksi vuotta hyväksilukuja toisesta tutkinnosta. Joten kun hammas kestää sen viisi vuotta, niin kolme niistä menisi tavallaan ”hukkaan”. Nopeampi halutessaan erikoistua suoraan ja opetella erikoistumisen yhteydessä asiat.

Toisaalta, minne tässä on kiire. Mä oon 33-vuotias nyt ja kun valmistun, niin olen 34. Vielä noin 30-35 vuotta ennen eläkettä aikaa tehdä töitä. Toisaalta tällä hetkellä opiskelu itsessään ei niin paljoa inspiroi, että jaksaisi pusertaa vielä useamman vuoden tähän samaan. Ja se miinus vielä, että sitten täytyisi tehdä joku hybridisopimus kuntaan, että voin toimittaa molempia tehtäviä, jotta ei hampaan kädentaidot pääse ruostumaan sekä lääkärin kliininen silmä sokeutumaan. Mielenkiintoinen ajatus, mutta todennäköisesti ei vaivan arvoinen. Toisaalta jos on tuplatutkinto, niin sitten olisi helpompi päästä hallinnollisiin hommiin, mutta näihin ei taida juuri muutenkaan olla kilpailua

Knk on ollut kurssina mainio, tosin neljään viikkoon ahdettu 8 op on melko tiivis kokonaisuus. Loistavia opettajia sekä monipuolinen ala. Yksi erikoistumisvaihtoehto selkeästi, kunhan oppisi niiden lapsipotilaiden kanssa toimimaan. Ja päivystyskin on kuten psykalla eli varalla olo tai vapaamuotoista päivystystä. Pitää olla siis 30 min päässä sairaalasta ja velvollinen saapumaan paikalle sekä vastaamaan puhelimeen.

Rehellisesti puhuen tuli muutama viikko takaperin totaalinen hajoaminen kaikkeen. Syvärit, opinnot, NLY, perheen sisäiset jutut sekä työkuviot aiheuttivat sen, että nyt se kynttilä paloi loppuun. Mikään ei oikein tuottanut iloa ja kaikki mitä teki tuntui suorittamiselta. Tätä torjuakseni peruin kesätyöpaikkani, koska stressinsieto ei ole vielä optimia ja se ei olisi reilua potilaita eikä uutta työnantajaa kohtaan, että olisin siellä jotenkin täysin hukassa omien juttujeni takia. Samoin vedin NLYn jutut minimiin, mutta Kuopioon ei vielä löytynyt puheenjohtajaa tai koulutusvastaavaa, joten jatkan kunnes tilanne menee ohi tai joku innokas löytyy tilalle. Työkeikkailun vähensin noin kertaan kuukaudessa, jolla saan juoksevat kulut katettua. Tutkimustyötä teen sen verran, että syvärit saan siitä. Väitöskirja jää ainakin opintojen ajaksi sivummalle.

Kirjoitin tästä melko avoimesti myös faceen ja sain palautetta kollegoilta, jotka käyneet läpi saman. Lääkiksessä suorittaminen on jotenkin se baseline, tuntuu että kaikki ympärillä tekee hienoja ja mahtavia asioita ja itse polkee vaan paikallaan. Vaikka todellisuudessa ne muut rämpii ihan samojen ongelmien kanssa, mutta sos. media ja puheet ruokalassa aina kiillottaa kuvaa vähäsen. Kuka on minkäkin lajin Suomen, EM tai MM-mitalisti tai kuka on saanut väitöskirjan jo valmiiksi tai syvärit ekana kesänä, osa kasvattaa perheen tässä sivussa, osa treenaa itsensä elämänsä kuntoon ja tietty on ne ketkä tekee töitä koko koulun ajan ja silti vetää kovat arvosanat kursseista. Ja tottakai työt/amanuenssuurit on sovittu ainakin 2024 jouluun asti viikon tarkkuudella.

Kaiken maailman ylisuorittamista löytyy, se on jotenkin luontaista näillä aloilla jonne on vaikeampi päästä sisään ja jengi on joutunut kilpailemaan paikoista. Toisaalta tämä voi myös olla omaa ajatusharhaa ja todellisuudessa tämmöistä ei olekaan, itsestä vaan tuntuu siltä kun katselee kavereita vierestä.

Mun täytyy ainakin opetella vetämään henkeä välillä ja tyhjentämään se kalenteri. Suosittelen sitä muillekin. Töitä ehtii tekemään ja niitä riittää kaikille. Manut ehtii suorittamaan sekä syvärit saa valmiiksi, kunhan ei ole liian kunnianhimoinen aiheen kanssa ja tajuaa vaihtaa ryhmää, jos asiat ei etene 6 kk kuluessa mihinkään.

-Henkka

Kohti vapaampaa kesää

Moro,

Sain eilen tietää, että tulen saamaan työnantajani kautta koronarokotteen helmikuun puolivälissä. Vihdoin valoa tunnelin päässä. Kunhan saadaa loputkin rokotettua, niin ehkä päästään keventämään rajoituksia ja ehkä jopa jossain vaiheessa takaisin normiarkeen, tansseihin ja massaluentoihin. Massaluentoja on ikävä niiden sosiaalisen aspektin vuoksi, tansseja samasta syystä. Itse olen korona-aikana onnistunut opinnoissa sekä saanut koko kesän sekä syksyn tehdä töitä ilman keskeytyksiä, joten koviten rajoitukset on iskeneet sosiaaliseen puoleen. Mutta optimismia kehiin, kohta tämä on ohi 🙂

Opinnoissa menossa lastenpsykiatria, joka on lyhyt ja pieni kurssi (3 op). Tähän mennessä kurssi on järkätty toimivasti ja opetushenkilökunta vaikuttaa innokkailta opettamaan. Tenttikin häämöttää jo tuossa parin viikon päässä. Sitten olisi vielä KNK, silmätaudit, YLE, kliininen ravitsemus sekä TK-harjoittelu jäljellä. Työt ensi kesäksi on sovittuna Mikkeliin, minne tulen muuttamaan toukokuussa mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan. Siltä reissulta kun palaan, niin melko vähän on enää opintoja jäljellä.

Mutta kyllä tässä alkaa olemaan jo kypsä päästä takaisin työelämään. Opiskelu ja aina roikkuvat keskeneräiset kurssit sekä syvärit aiheuttaa päänvaivaa vaikka kuinka yrittäisi rentoutua ja lomailla. Töitä harvemmin tulee kannettua kotiin ja mietittyä iltoja ja viikonloppuja. Toisaalta opinnot suo mukavasti vapaa-aikaa, tosin mitäpä sillä tällein korona-aikana tekee.

Jokatapauksessa asiat pitkästä aikaa kohtuullisen mallillaan, kunhan tämä kevät rypistellään läpi. Artikkeli / syvärit eivät ole merkittävästi edenneet. Tähänkin alkaa mitta olemaan täysi. Helmikuussa palaveri jossa näkee lopulta sen, että vaihdanko vielä ryhmää vai jäänkö katsomaan miten tuon kanssa käy.

-Henkka

Sisäänotto- ja koulutusmääristä asiaa

Moro,

Nyt tulee ehkä osalle vähän järkyttävää tietoa ja tiedän, että osa mun kollegoistani voi suuttua tästä, mutta totuus on se, että tämä mitä seuraavaksi kirjoitan ei ole liioteltua tai mitenkään kollegoitteni vika, vaan järjestelmän.

Tuli tässä aikaisemmin päivästä mieleen semmoinen asia, että mitä meidän odotetaan osaavan kun me valmistutaan lääkäreiksi. Tänään viimeksi kaveri kysyi, että nytkö sitten varmasti osaat kaiken alasta? Tämä tuntui enemmän vitsiltä, mutta tarkemmin ajatushan mikä sinäänsä on osittain totta. Minun pitäisi kurssin jälkeen osata perusasiat mitä TK-lääkärin tasolla täytyy osata, kun kurssit on käyty.

Teoriaa me kyllä opiskelemme runsaasti vuosien aikana, mutta käytännön tekeminen jää vähemmälle. Luomenpoistoa tai vatsan bedsideultraa, kun ei kirjoista opi.

Tähän vaikuttaa merkittävästi se, että meidän kurssilla on tällä hetkellä n. 170 ihmistä. Ja tämä on yksi vuosikurssi kolmesta, jotka ovat klinikassa. Meitä on rutiinisti harjoitustöissä 4-8 ihmistä yhtä potilasta / yhtä tapausta kohden. Eilenkin koronarajoituksista huolimatta meitä oli neurokirurgian harkassa 22 opiskelijaa + opetushenkilöt.

Jotta saatte vähän osviittaa mistä mä oikein kirjoitan, niin tässä esimerkkinä arvioiden omat potilaani, joissa olen päässyt tekemään jotain tai osallistumaan muuten kuin vierestä katsoen tähän mennessä poislukien tk-harjoittelut ja kesätyöt.

• Naistentaudit 8 potilasta, joista 3 synnärillä. 1 kierukan laitto, ei yhtään poistoa.
• Lastentaudit 4 potilasta, joista kahdelta sain katsottua tärykalvot.
• Psykiatria 1 potilas osastolla ja 2 hajautusjaksolla polilla.
• Kirurgia n. 8 potilasta, peräpukamaharkassa yhteensä 9 opiskelijaa yhtä potilasta kohden, pääsin osallistumaan kahteen luomenpoistoon osittain.
• Sisätaudit n. 15 potilasta.
• Neurologia 1 potilas (korona alkoi juuri tällöin).
• Keuhkosairaudet 1 potilas osastolla nopea vilkaisu ryhmässä.
• Fysiatria 2 potilasta, jotka tutkittiin pareittain.

Saatte varmaan idean. Puhumattakaan sitten yksittäisten toimenpiteiden määrästä, ne jäävät täysin onnettomiksi perusopintojen aikana. Meillä on koko kuuden vuoden aikana 3h opetusta ultraäänestä ja loppuosaaminen sitten imetään mistä sattuu ja keneltä sattuu. Polvipunktio opeteltiin ekana vuonna vainajalle, mikäli halusi, tämä ei ollut pakollista. Kanyylinlaittoa taidettiin reenata kaksi kertaa, joten se aina huvittaa, kun potilas pyytää ”kokeneemman” lääkärin laittamaan tipan, kun hoitaja ei saa. Hoitajalla ehkä 1000x enemmän kanyylinlaittoja taustalla.

Kliinisen opetuksen taso on Kuopiossa ollut koko mun opintojen ajan lähes poikkeuksetta kiitettävää, meitä vain on liikaa, jotta kaikki pääsisivät tekemään ja harjoittelemaan omin käsin. Tälläkin viikolla yksi kurssikaveri kysyi, että voiko tulla tekemään vapaaehtoisena lisäharkkoja kun ei ole koko naistentautien kurssilla laittamaan yhtään kierukkaa. Ja niiden laitto tulisi terkassa jo ensi kesänä osata.

Onneksi TK-jaksot ja kesätyöt antavat hurjasti kokemusta perusopintojen lisäksi ja kandit voi matalalla kynneksellä yleensä konsultoida.

Eli koko kirjoituksen pointti on se, että jos hallitus tai opetusministeriö päättää nostaa meidän ryhmäkokoja lisää (LUE! lisää lääkärikoulutuksen sisäänottomääriä), niin kusessa ollaan ja syvällä. Tämänkaltaiseen nostoon painetta on ollut jo useamman vuoden ajan.

Ja jos olette vastaanotolla ja kandi tulee kysymään, että voiko hän seurata yms. niin älkää ainakaan heti näyttäkö ovea. Se voi olla hänen ainoa kerta päästä näkemään / tekemään ks toimenpidettä kyseisen kurssin aikana.

Tärkeintä olisi kuitenkin kouluttaa päteviä lääkäreitä, jotka myös itse luottavat omiin taitoihinsa kuten kansa niihin luottaa.

Parhain terveisin

-Henkka

P.S. täällä aiheesta toisenlainen ja kattavampi analyysi: https://www.sijoitustieto.fi/comment/55927?fbclid=IwAR2mVUkJGbHD0LSXh6LHkeDa3J-leo_TXbh9RhKoJPJKTnqIRdSaIC0m47s#comment-55927

P.S.S On meillä sentään vielä asiat paremmin kuin Euroopassa, missä on harvinaista että lääkäri pääsee edes tutkimaan potilasta yksin ennen valmistumistaan ammattiin.

Kuukausi Jyväskylässä

Moro,

Nyt on meidän lääkiksen pisin hajautus pois alta, neljä viikkoa gynekologiaa ja synnytyksiä. Tämä neljä viikkoa meni ihan käsittämättömän nopeasti, opetusta meillä oli ma-to yleensä noin 4 tuntia päivässä ohjatusti ja siihen päälle vielä gynen päivystys, mahdollinen sektio- ja synnytyssaliseurannat. Eli all-in-all tosi leppoisa neljä viikkoa.

Täytyy myöntää, että ala yllätti positiivisesti, yllättävän paljon kirurgiaa ja melko monipuolisesta muutenkin. Potilaita me nähtiin keskimäärin harkoissa enemmän kuin yhdessäkään Kuopion järkkäämässä harkassa tähän mennessä. Myöskin henkilökunta oli todella ystävällistä ja jaksoivat hyvin opettaa sekä ottaa mukaan toimenpiteisiin.

Jyväskylä myös kaupunkina on valovuoden Kuopiota edellä ainakin, jos miettii opiskelijaruokailuja. Useampi eri ravintola ja monet niistä olivat ilta kuuteen asti auki. Myös kampusalue itsessään vaikutti huokuttelevammalta kuin Kuopion kampus, joka pääasiassa näyttää Kelan hylätyiltä konttoreilta. Tähän tosin on toivottavasti tulossa muutosta, kunhan Savilahden uudelleenrakennus alkaa joskus hamassa tulevaisuudessa.

Jyväskylässä meillä oli majoitus Forenomin hostelissa ihan keskustan tuntumassa ja siellä joka ilta saunamahdollisuus. Melko luksusta sanoisin. Tosin ekat kaksi viikkoa miesten vuorolla kiuas oli jo niin loppuunajettu, ettei edes hiki tullut. Myöskään meidän kerrokseen ei löytynyt induktioliedelle sopivaa paistinpannua koko neljän viikon aikana. Huoneet oli pieniä, 5-6 neliön yksiöitä, joissa periaatteessa vain sänky + jääkaappi. Näissä huoneissa toki muutama isompa kaksio, jotka sopivasti korona-aikaan vain yhdelle hengelle. Mutta pienet huonet mielestäni teki hyvää ryhmähengelle, kun kukaan ei jaksanut möllöttää koko päivää omassa luukussaan, vaan hengattiin enemmän yhteisissä tiloissa. Pidettiin pienet pikkujoulutkin kurssilaisten kesken viime sunnuntaina ja olihan meleko hauskaa, pitkästä aikaa mukava vähän tuuletella hyvässä porukassa. Seuraavan iltapäivän seminaari sitten olikin jo vähän haastavampi 😀

Pääsin näkemään yhteensä neljä synnytystä, joissa kahdessa olin ulosautossa mukana, ihan huikeeta hommaa. Toinen oli imukuppisynnytys ensisynnyttäjälle ja toinen oli uudelleensynnyttäjä. Mukava nähdä välillä sairaalassa ihan terveitä ja onnellisia ihmisiä vaihteluksi psykoottisille ja masentuneille. Oli sen verran mukava päivä synnärillä, että vein vielä lähtöpäivänä vähän herkkuja synnärille kiitoksena.

Kuukausi olisi vielä opintoja jäljellä tätä vuotta ja sitten alkaa pitkään odotettu loma, tosin tänä vuonna ei pääse tanssimaan kuten viime vuonna. Täytynee siis keksiä joulukuuksi jotain muuta tekemistä eli todennäköisesti töitä.

-Henkka