Kiitos teille

Hei,

En viitsinyt lisätä tätä enää tuohon eiliseen pitkään tekstiin. Tänä vuonna pääsin osallistumaan KuoLOn vapun pääpäivään, mutta valitettavasti töiden takia jäivät muut tapahtumat väliin. Ozgarit olisi voinut katsoa etänä, mutta olin valmistelemassa minun valmistujaisjuhliani, jotka muuten pidettiin Hämeenlinnassa Katajistonrannassa ja pitopalveluna toimi Tasolounas. Täydet 10/10 pistettä, voin lämpimästi suositella. Seuraaviin juhliin palkattu kuvaaja paikalle, niin homma klaar.

Mutta siis vappuaaton bileet Tuonelassa. Ihana nähdä niin paljon uusia ihmisiä, tunsi itsensä joka hieman vanhaksi, kun katseli nuorempia vuosikursseja. Hyvät bileet kaiken kaikkiaan. Parasta juhlissa oli kuitenkin kollegat niin hampaalta kuin yleiseltä, ketkä keskustelun lomassa kertoivat lukeneensa blogiani ja siitä olleen heille apua. Ja muutama tuli ihan asiasta tehden kiittämään.

Iso kiitos tästä, se lämmittää pitkään sydäntä ja mieltä, että tällä vuosien ränttäyksellä on ollut vaikutusta ihmisten elämään. Toivottavasti jatkossakin blogini inspiroi ihmisiä suoriutumaan mahdottomalta tuntuvista haasteista ja ehkä antaa vähän vertaistukea ainakin UEF:n opiskelijoille.

Rakkaudelle
-Henkka

ps. kolme rokotusta ja tammikuussa sairastettu korona, niin silti sain vappuna Tuonelavariantin, viime keskiviikkona PCR positiivinen.