”Minä tunnen kuinka vauhti kiihtyy”

Hei,

Kylläpä taas oli hienoa aloittaa opintaival ihan livenä. Mentiin oikein luentosaliin meille määrätyille paikoille katsomaan zoom-esitystä. Ihan livenä porukalla katsomaan Zoomia. Järjen riemuvoitto jo itsessään. Paitsi osa oli etänä, koska etäisyys. Mutta meidän oli pakko olla paikalla. Harmi niille ketkä asuu jo Helsingissä, Espoossa tai vaikka Tampereella. Ja se, että meille on määrätyt istumapaikat ja ovet joista kulkea luentosaliin varmasti kertoo influenssa- ja koronavirukselle, ettei nyt saa tarttua kun on tämmöiset järjestelyt.

Noh ensin hyvät asiat pois. Tänään oli vain 4h opetusta, näki kavereita ja sai yliopistolla ruokaa. Siihen ne sitten loppuivat. Luettelen nyt alle vain asioita ilman sen ihmeellisempää tärkeysjärjestystä. Kyseessä siis moniammatillisen kuntoutuksen kurssi, missä on mukana fysioterapeutit, sosiaalityöntekijät ja lääkärit.

  1. Aina kun keskustelu oli menossa minnekään edes lähelle oikeaa töissä hyödynnettävää pointtia, niin keskustelu katkaistiin lennosta. Kehuttiin miten hyvin kommentteja, mutta jutella / kritisoida ei saa.
  2. Meillä kävi kokemusasiantuntija puhumassa 1,5 h siitä miten koulukiusaaminen on pahasta, mutta ei mitään konkretiaa missä voitaisiin parantaa tai miten ennaltaehkäistä jatkossa tälläistä. Kunhan hän pääsi kertomaan oman tarinansa. Tämä varmasti auttoi fyssareita ihan saatanasti kun tietävät miten psykiatrinen potilas tuntee olonsa suljetulla osastolla.
  3. Luennoitsijan esityksen pointti jäi täysin harmaan peittoon, koska koko vitun esitys täynnä jotain hoitotieteen jargonia toimintasiiloista, asiakaspoluista, kuntoutusladuista yms paskasta. Kaavio on kaavio vaikka voissa paistais, hienot nimet alkaa vaan vituttaa kun ei pysty seuraamaan mistä vitusta nyt taas puhutaan. Tämä yleinen ongelma akatemiassa, tehdään omasta alasta niin vitun hienon kuuloista ettei tämmöinen tyhmä lääkärinalku enää pysy perässä. Kuten kollega tokaisi, niin 90% puheesta olisi voinut korvata https://puppulausegeneraattori.fi/ :n teksteillä ja kukaan ei olisi huomannut.
  4. Meidät yritettiin saada täyttämään ainakin GDPR:n vastainen tutkimuslomake, tästä huomautettua tutkimuksen vetäjä ei vieläkään perustellut kantaansa ja otettiin yhteyttä tietosuojavaltuutettuun. Lisäksi yhden tauon jälkeen näkyi tiedosto ruudulla, jossa oli kaikkien opiskelijanumerot näkyvillä. Zoomissa. Kiitos taas, hyvin hoidettu ❤ Tämän lomakkeen täyttö siis oli alunperin vaatimuksena, että saa kurssimerkinnän.

    Parasta on, että kurssi kestää viikon. Ja tämä oli ensimmäiset neljä tuntia.

    Meitä on varmaan 160 työluvat omaavaa lääkäriä ja ainakin parikymmentä muun alan edustajaa tuolla kurssilla. Olisikon 160 lääkärin työviikolle (yli 3v työaikaa) jotain parempaa tekemistä Itä-Suomen alueella kuin kuunnella tyhjänpäiväistä jauhantaa? Yksi kollega tuossa tokaisi, että joutui skippaamaan omien potilaidensa hoitopalavereja näiden luentojen takia.

    Mitä vittua UEF nyt taas. Siirtäkää tämä kurssi sinne preklinikkaan minne tämä kuuluu ja antakaa meidän tehdä töitä tai vaikka lomailla. Tässä ei tule kuin vihaiseksi.

    Enkä halua edes aloittaa UEF lääkiksen puolen korvaavuuksista. Sisätautien hajautuksessa olin yhden klo 8-13 päivän poissa, koska koronatesti. Noh korvaavuudeksi ehdotettiin kahta erillistä päivää KYS:llä (ti ja to). Matkat Kuopioon edestakaisin tai majoitukset sekä työansiomenetykset, niin on äkkiä aika kallista. Ehdotin, että voisiko tehdä kirjallisena kuten viime vuonna pystyi, niin nyt ei pysty. Koska syyt. Onneksi pääsen Joensuuhun korvaamaan kaiken vain yhtenä päivänä. Kiitos tästä Joensuun opetuskoordinaattorille, että klaarasi tilanteen.

    Ugh. Vittu kun tulee raskas viikko
    -Henkka


p.s. lisätty seuraavana päivänä tuleville vuosikursseille bs-bingoa varten: vajavuusparadigma, rajapinnat, yhdyspinnat, moniammatillisuus, osallistaminen, vastakäsite, diskuteeraus, ekskluusio, asiakaspolku, kuntoutuslatu, keissit, toimintaympäristön rooli, asiakaslähtöisyys, potilas-asiakas-kuntoutuja, sosioemotionaaliset taidot, minäpystyvyys, prosessikaaviot, kuntoutusprosessi, sosiaalisen toimintakyvyn edistämisen palvelut, toimijuuden modaliteetit, kontekstuaaliset tekijät, toimintakyvyn eri ulottuvuudet, biopsykososiaalinen, prosessiosaaminen, substanssiosaaminen, teknisrationaalinen logiikka.

listaa jatketaan kunhan viikko etenee.